– Toimintamme rahoituksesta noin 56 % tulee valtionavustuksina. Loppu kerätään asiakasmaksuina ja avustuksena opistomme ylläpitäjältä, Karjalan evankeliselta seuralta, kertoo Jamilahden Kansanopiston rehtori Sanna Gango.

– Koko kansanopistokenttä on ahtaalla jatkuvien miljoonasäästöjen vuoksi. Rahoitusta on ollut pakko hakea myös muista lähteistä.

Gango sanoo olevansa rehtori, mutta oikeammin hänen työkenttäänsä kuvaisi nimike toiminnanjohtaja.

– Olen opiston reksi, koska opistolla täytyy lain mukaan olla rehtori mutta olen myös seuran toiminnanjohtaja. Työsopimuksessanikin on kaksi titteliä!

Jamilahden Kansanopiston toiminnan ydin on entisessä Poitsilan kartanossa, joka hankittiin opiston tiloiksi 1949. Syksy ja kevät täyttävät opiston opiskelijoista, kesä rippikoululaisista.

– Olemme saaneet paljon asiakaskuntaa pääkaupunkiseudun rippikoululaisista. Meillä on hyvät majoitustilat bussilastilliselle vieraita ja kesäaikana majoitustiloillamme on muutenkin kysyntää, kertoo Gango.

Jamilahden kurssitarjonnasta vetovoimaisin on tällä hetkellä lasitaide, jonka vastuuvetäjänä on haminalainen Anne Takanen. Kurssilaisten töistä on vielä kevään mittaan tulossa mittava näyttelykin.

– Lisäksi meillä alkaa syksyllä kirjoittajalinja, sirkuspainotteinen linja sekä tanssiteatterilinja. Lyhytkursseja tarjoamme alueen yrityksille ja myös maahanmuuttajien kielikurssit ovat merkittävä osa toimintaamme.

Uusia ideoita uusille koulutuksille haetaan koko ajan, paljastaa Sanna Gango.

– Meidän pitäisi yhä paremmin osata hyödyntää Haminan seudun vetovoimaisuutta. Erilaisissa elämän murrostilanteissa kansanopisto on hyvä vaihtoehto seestymiseen ja uuden etsimiseen.

– On osattava vastata asiakaskuntamme muutostarpeisiin ja esimerkiksi siihen, millaisella kurssitarjonnalla pääsisimme kiinni paikallisiin ylioppilasnuoriin, jotka vielä hakevat opiskelupaikkaansa. Aistit valppaina seuraamme kehittyvää muutakin opistokenttää!

Toiminnanjohtajana Sanna Gangon tehtävänä on myös Jamilahden Kansanopiston markkinoiminen:

– Senvuoksi on oltava myös aktiivinen toimija omassa Haminassamme. Verkostojen ja yhteistyökumppaneittemme tuella haemme myös turvaa tulevaisuudellemme.

– Menestyäksemme meidän on osattava myös erikoistua. Onnemme olisi saada opiskelijajoukkoon ennakkoluulottomia pellepelottomia, jotka auttaisivat opistoakin uusiutumaan, arvioi Sanna Gango.

Jamilahden Kansanopiston juuret ovat Sortavalassa, jonne Karjalan evankelinen seura perusti 1919 lepokodin väsyneille opettajille. Opistotoiminta siirtyi sotien jälkeen Kiteen kautta Valkealaan ja syksyllä 1945 Vehkalahdelle, jossa toiminta alkoi Vehkalinnassa Husulassa. Nykyisille sijoilleen opisto siirtyi 1949.