ABB:n Haminan yksikön linjapäällikkö Sven Willgren (kesk.) selvitti yrityksen Haminaan sijoittumisen syitä Propetekin Pekko Hämäläiselle (vas.) ja Haminan kaupunkikehitysjohtajalle Matti Filpulle.

Cursorin Haminassa järjestämässä Business Mooring -tilaisuudessa oli vahva, tulevaisuuteen uskova henki. Haminan sataman alue koetaan potentiaalisena mahdollisuutena uuden teollisen toiminnan syntymiselle. Ensimmäisten joukossa on starttaamassa Haminan Energia nesteytettyä kaasua tuottavalla Lng-terminaalillaan.

Haminan tilaisuus pidettiin Kiinteistö Oy Hailikarin tiloissa. Kiinteistö tunnetaan parhaiten nurinmenneen tuulivoimalatehdas WinWindin hallina. Haminan kaupungin takaamilla lainoilla rakennettu massiivinen halli on kuitenkin pääsemässä uuteen alkuun, sillä hallissa toista vuotta toiminut ABB:n laivapotkureitten kääntölaitteita valmistava yksikkö elää vahvassa myötätuulessa.

– Tämän ja ensi vuoden tilauskirjamme ovat täynnä, nyt myydään jo vuotta 2018, sanoi ABB:n Haminan yksikön linjapäällikkö Sven Willgren.

– Hailikarin halli on tarpeitamme ajatellen ihanteellinen. Ovien koko on riittävä, samoin nostokorkeus. On saatavilla puhdasta paineilmaa ja soveltuvat sähköliitännät. Hallin lattia soveltuu myös ilmatyynykuljetuksiin, sanoi Willgren.

ABB on vahvasti sijoittunut Haminaan ja se on Hailikarin hallin ja Haminan kannalta hyvä uutinen. Tuulivoimalatehtaalta tyhjäksijääneessä hallissa on nyt hyvä vuokralainen.

– Vuokratuloilla pystytään kattamaan velkojen korkojen lisäksi myös osin lyhennyksiä, maanvuokran ja kiinteistöverot, sanoi kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Filppu.

Uuden teollisuuden sijoittumiseksi Haminan sataman alueelle työskennellään monilla sektoreilla. Käynnissä on kaavoitushanke eteläisen Hillon ja Hillonlahden alueen liittämiseksi sataman alueeksi.

– Samalla on tarkoitus avata uusi tie- ja rautatieyhteys satamaan Matinsaaren kautta. Paksuniemen 50 hehtaarin alue on yhä kokonaan hyödyntämättä, sanoi Filppu.

HaminaKotkan Satama Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Tommi Sievers enteili lisärakentamista Haminan satamaan:

– Olemassaoleva varastokapasiteetti on jo käytössä. Lähelle laitureita kapasiteettia kaivataan lisää, sanoi Sievers.

Kilpailun käynnistyminen rautateillä on lisännyt Haminan kiinnostavuutta myös VR:n ja Fennia Railin puolella:

– Kun sahatavara on perinteisesti liikkunut Haminaan rekoilla, nyt kiinnostusta on rautateidenkin toimijoilla, sillä rautatiekuljetuksina sahatavara voisi liikkua Haminaan luontevasti vaikka Kuusamosta saakka, arvioi Sievers.