Pyhällön kesätorilla on tunnelmaa. Kosketinsoittimen puikoissa Ilmari Liikkanen. (Kuva: Anne Nisula)

Ensikertaa esittelyssä torilla on siirrettävä laavu ja sauna. Turkian Tuiske on rakentanut yhteistyössä Haminan kaupungin liikuntatoimen kanssa siirrettävän laavun, jota yleisö pääsee ihastelemaan. Paikalla on myös liikuntasihteeri Kirsi Forsell.

Tulevaisuudessa laavu on siellä missä vain päätetäänkin retkeillä tai järjestää tapahtuma. Siirrettävyys on tämän hetken juttu ja siksi juhannustorilla lämpiää myös Rakennusliike Ismo Liikkasen siirrettävä puilla lämpiävä sauna. Sopii tulla testaamaan!

Ohjelmalliset kesätorit jatkuvat heinäkuussa lauantaisin klo 10 -12. Myynnissä on lihaa, kalaa, leipää, vihanneksia, leivonnaisia, käsitöitä ym. Kahviossa voi levähtää pöydän ääreen ja juoda pullakahvit mukavasti ystävien ja tuttavien kanssa kuulumisia vaihtaessa ja ohjelmaa seuraten.

Ohjelmassa on tänä kesänä kansantanssia, musiikkiesityksiä, agilityä, keppihevosten estekilpailua, teatteria ja vanhat koneet.

Pyhällön Kylät ry:n Pyhällön talousalueen uusi palveluluettelo on julkaistu. Sitä jaetaan mm. kesätoreilla, Pyhällön kaupassa ja kahvilassa sekä kaupungin Info-pisteessä.

Toriohjelmat: 24.7. Haminan Karjalaisten Nuorten Pyhällön tanhuryhmä. 2.7. Kotkan seudun musiikkiopisto: Lasten ja nuorten musiikkiesityksiä. 9.7. Haminan Seudun Seurakoirakerho ry:n toiminnan esittelyä, mukana mm. agilitynäytös. 16.7. Tervamäen ponitalli: Keppihevosten estekilpailut ja haminalainen nuorisobändi Frostbite. 23.7. Koululaisten kesätorin kesäteatteriesitys: Puu ja sen kaato. 30.7. Tervasaaren Tuuba ja Torvi esiintyy, vanhat koneet -näyttely. Vie omat keräilyharvinaisuutesi näytille!