Pirkko Anttila on Helsingin yliopiston käsityötieteen oppituolin perustaja ja sen ensimmäinen professori. Silloin elettiin vuotta 1972 ja sen jälkeen professuurit saatiin myös Savonlinnaan, Itä-Suomen yliopistoon sekä Åbo Akademiin. Vielä eläkkeelle jäätyään Pirkko Anttila lähti Ruotsiin vierailevaksi professoriksi ja tämän vierailun ansiosta Upsalassa ja Göteborgissakin saatiin oppituolit pystyyn.

Haminassa syntynyt Pirkko Anttila on tehnyt niin huikean uran, että siitä voisi kuka hyvänsä olla ylpeä. Tienraivaajan taival ei kuitenkaan ollut mutkaton ja vaati veronsakin.

Pirkko Anttila sanoo rakastavansa neulomista, mutta ei kuitenkaan anna viime vuonna julkaistussa kirjassaan Käsillä eletty elämä vinkkejä näpinläven ompeluun tai vetoketjun kiinnittämiseen. Sen sijaan hän kertoo oman elämäntarinansa kautta, miten ja miksi taidosta syntyi kokonainen tieteenala, ja kuten kirjan nimikin jo lupaa, kirja on samalla monisäikeinen kudelma yhteiskunnan kehityksestä.

Anttila paljastaa kirjassa, miksi jätti arkkitehdiksi opiskelun, vaikka oli siitä haaveillut, ja lähti kutomakouluun ja yritti sopeutua kiltin kotirouvan roolimalliin. Pirkko Anttila sanoo, että oli ollut ihana kutoa mattoja, mutta jo aiemmin herännyt merkillinen ymmärtämisen tarve ei hellittänyt.

Hän kertoi jo pikkutyttönä välillä istuneensa tuntikausia suutari Salan verstaassa ja ihaillut, millä taidolla mies teki nahkaan reiän ja veti sitten siitä pikilangan läpi. Jo silloin Pirkko Anttila mietti, mistä suuremmasta asiasta kuin vain korjaamisesta ja paikkaamisesta siinä käsillä tekemisessä mahtoikaan olla kyse!

Anttila etsi vastauksia ja suoritti sekä kotiteollisuusopettajan että käsityönopettajan tutkinnot ja jatkoi opiskelua yliopistossa. Luki välillä salaakin. Ensimmäisen kanditutkinnon suoritettuaan Pirkko Anttila oli pyytänyt silloisen aviomiehensä viettämään iltaa Kulosaaren Kasinolle. Oli vain vihjannut, että nyt on aihetta juhlaan. Hän kuitenkin jäi yksin tanssilattialle, kun miehelle selvisi, mikä se yllätykseksi tarkoitettu syy oli. Hyvän vaimon rooliin ei kuulunut lukemis- ja opiskeluharrastus.

Sen jälkeen Pirkko Anttila suoritti kaksi maisterin tutkintoa kahdeksalta eri tieteen alalta ja ajautui kouluhallitukseen käsityönopettajien ylitarkastajaksi. Anttila muistelee kirjassaan, miten taisteli silloisen kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Ahon kanssa koulunuudistuksen linjauksista.

– Pojan, joka aikoinaan asui tuossa vastapäätä, Pirkko Anttila viittaa Mannerheimintien toiselle puolelle.

– Ahon tavoitteet hyväksyin, mutta keinoja ja menetelmiä en. Ahon kotitaloa ei enää ole, mutta meidän elämäkerrat ovat hyllyssä vierekkäin Haminan kirjastossa.

Pirkko Anttila asuu nykyään siskonsa kanssa entisessä lapsuudenkodissaan, johon perhe muutti 1937 Arvilommin talosta, Pikkuympyräkadun varrelta.

Anttilan mielestä teoreettisten ja käytännöllisten opintopolkujen erottaminen toisistaan johtaa umpikujaan. Hän väitteli tohtoriksi 1983 koulun työkasvatuksesta ja erityisesti siitä, mikä merkitys käsityöllä on oppilaan psyykkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehittymisen kannalta.

Valtavirroista poikkeavalle, marginaaliselle tielle ajautunut Pirkko Anttila sanoo edelleen miettivänsä käsillä tekemisen teoreettista pohjaa.

– Nyt myös aivotutkimusten perusteella voidaan todeta, että psykofyysinen hyvinvointi saavutetaan aivojen ja käsillä tekemisen yhteistyöllä, Anttila toteaa tyytyväisenä.

Käsillä tekeminen on kuitenkin paljon muutakin kuin varsinaisten käsitöiden tekemistä. Sitä kuvaa jo se, että vuonna 2011 Suomen käsityön museo valitsi vuoden käsityöläiseksi neurokirurgian professorin Juha Hernesniemen. Kirurgin ammatti on kädentaitoja vaativa ammatti, jonka merkitystä ei kukaan voi kiistää.