Sunnuntaina sulostuttivat lukion ja Pappilansalmen koulun yhdistetty nuorisokuoro ja Lucia-kulkue.

Bastionin humuun löytää myös yhä useampi ulkopaikkakuntalainen, ja kävijöitä on kauempaakin. Muun muassa Pietarista saapui Bastioniin lauantaina bussilastillinen ostosmatkailijoita.

Myyjiä oli paikalla lähes sata. Myynnissä oli pääasiassa lähialueella tehtyjä tuotteita, elintarvikkeita, käsitöitä ja sisustustuotteita. Eteläpäädyn pienempi holvisto sai nyt kiitosta myyjiltä:

– Viime vuonna annoimme palautetta, kun ihmiset eivät oikein löytäneet tänne. Nyt oli mainokset ja opasteet hoidettu hyvin, ja kävijöitä on ollut oikein mukavasti, totesi Anne Pakkanen, joka oli myymässä tekemiään neuletöitä.

Irmeli Pitkänen ja Riitta Hansson olivat sunnuntaina ensimmäistä kertaa myymässä käsityötuotteita.

– Saimme täksi päiväksi peruutuspaikan. Tänne oli helppoa tulla lyhyelläkin varoitusajalla, kun pöydät ja muu tarpeellinen oli valmiiksi paikalla, Irmeli kertoi.

– Ihan kohtuullisesti on tuotteita mennyt kaupaksi. Ihmisten tapaaminen on kuitenkin se hauskin puoli myyjäisissä.

Avoimella kentällä saivat niin myyjät, esiintyjät kuin yleisökin hytistellä pakkasviimassa. Ne myyjät, jotka saivat ensimmäiset kaksi kaupungin valmistamaa mökkiä, olivat varmasti tyytyväisiä suojaiseen myyntipaikkaansa.

Wanhan Holviston joulu on markkinatapahtumana lisäksi paljon muutakin. Jouluista ohjelmaa oli tarjolla joulupukin pajassa ja tunnelmaholvissa kuten myös piha-alueella. Ja kyllä, joulupukin luokse jonottivat niin lapset kuin aikuiset.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Voiko viehättävämpää paria olla, kaksivuotias Noomi Lappalainen istui topakasti Suoma-ponin selässä.

Pukilla oli aikaa kuunnella ja kirjata ylös lahjatoiveita. Tavaran lisäksi toivottiin mm. rauhaa maailmaan.

Irmeli Pitkäsellä oli myynnissä mm. tyylikkäitä pehmopupuja ja -kissoja, jotka käyvät niin leikkiin kuin sisustustuotteiksi.

Piha-alueen upeat jääveistokset olivat helsinkiläisen jääveistäjä Anssi Kuosan tekemiä. Hänelle jäänveisto on ammatti. – Teen näitä kesälläkin. Minulla on pakastekontit joihin varastoin kesäksi 40 tonnia jäätä. Jääveistoksia tilataan mm. juhliin ja muihin tapahtumiin.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image