Haminan talousalueen uutislehti

Opettajavetoinen kaupunginhallitus

Haminan uusi kaupunginvaltuusto aloittaa työt 13. kesäkuuta kokouksessa, jossa valtuusto valitsee myös kaupunginhallituksen ja valiokuntien edustajat. Puolueet ovat käytännössä jo sopineet paikkajaoista. Näyttää siltä, että opettajien puolue on saamassa vahvan otteen Haminasta, sillä kaupunginhallituksen yhdeksästä tuolista neljä menee opettajille ja viidennenkin saa lastentarhanopettaja. Muista jakkaroista kolmelle istuu eläkeläinen.

Kaupungin taloudessa on jo nyt 1,5 miljoonan euron sopeuttamistarve. Säästöjä saadaan, kun koulu- ja palveluverkko mitoitetaan vastaamaan väestömäärää. Eteen tulee väistämättä myös pienten koulujen jatkon arvioiminen. Jollei niin tapahdu, oppilasmääriltään alamittaisten koulujen ylläpitäminen syö resursseja suurten koulujen tuntikehykseltä.

Hamina on jo tehnyt linjapäätöksen, jonka mukaan koulun jatko otetaan tarkasteluun, jos oppilasmäärä jää kolmena vuotena alle 40:n. Opettajavetoiselle kaupunginhallitukselle yhdenkin koulun lakkauttaminen on kova haaste vallankin, kun hallitukseen tulee tahoja, jotka ovat vaatineet kokonaan uusienkin koulujen rakentamista.

Sote-ratkaisu siirtää sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut maakuntatasolle. Kaupungin tehtäviä ovat jatkossa sivistyspalvelut ja hyvinvointipalvelut, joiden perustoiminnoista säästöjen on löydyttävä. Säästöjä on haettava myös tiukkaamalla entisestään henkilöstöorganisaatiota, joka joutuu sote-ratkaisun myötä oitis uuteen tarkasteluun.

Aloittavan kaupunginhallituksen tehtävä säästöpaineissa on haastava. Hiipuva talous on pidettävä kurssissa eikä lisävelkaakaan voi ottaa. Ratkaisun Haminan ongelmiin voivat tuoda vain uudet työpaikat, joiden mukana kaupunkiin muuttaa uusia asukkaita, myös lapsiperheitä.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus