Bence Bogányi kertoi lapsille, minkälainen soitin fagotti on. Kapteeni Kaskelotti piti mikkiä.

 

Jo viidettä kertaa järjestetty satamafestivaali Fish and Soul veti totuttuun tapaan runsaasti väkeä Klamilan satamaan. Ensimmäistä kertaa festivaaleilla lapsille suunnatussa päiväohjelmassa oli mukana myös klassista musiikkia, kun aikaisemmin päivällä Klamilan kirkossa konsertoineet Kaakon Kamarimusiikki -festivaalin taiteilijat Tuomas Turriago, Bence Bogányi ja Maria Krykov sekä Jukka Merjanen poikkesivat satamaan. Ajatuksena oli tutustuttaa lapset klassiseen musiikkiin.

Ennen klassisen musiikin tuokiota Bence Bogányi vielä kertoi lapsille, minkälainen soitin fagotti on. Juonessa oli mukana myös päiväohjelman käyntiin polkaissut supliikki Kapteeni Kaskelotti, joka sai äidit ja isätkin hyvälle tuulelle, ja piti tunnelmaa yllä koko iltapäivän.

Maksuttomasta päiväohjelmasta vastasi Kaakon kaksikon kulttuuritoimi.

Lavalla nähtiin ja kuultiin enemmän paikallisia muusikkoja kuin koskaan aikaisemmin, kun estradin valtasivat Elli ja Tapsa duo, NRO-Group, The Hammers ja Ylikuormitus sekä kotkalainen Dr. Robert ja Van Krouvi Lappeenrannasta. Bileet huipentuivat, kun lavalle nousi suomalaiset soittolistat vallannut rockyhtye Tiisu. Satamafestivaalin nimestä huolimatta soulin taitajia kokoonpanossa ei tällä kertaa ollut.

Järjestelyistä vastanneen Pro Kelkkaniemi ry:n puheenjohtaja Jarmo Ahonen oli tyytyväinen sekä järjestelyjen onnistumiseen että kävijämäärään. Konserttiin lipun lunastaneita oli 500-600.

Klamilan satama heräsi eloon myös, kun Virolahti-viikko huipentui Klamilan satamassa järjestettyihin perinteisiin Hapanvellijuhliin. Hapanvellijuhlilla vuoden kesävirolahtelaisen tittelin sai Kattilaisissa lomaileva Erkki Tomppo, joka on ansioitunut Kaakon Kamarimusiikki -festivaalin aktiivisena talkoolaisena.

Hapanvellimarkkinoilla Virojoella julkistettiin uudeksi taarastiksi yleisöäänestyksellä valittu Klamilan Seutu ry:n puheenjohtaja Heikki Lommi.

Klamilan Seutu ry vastasi myös Hapanvellijuhlien järjestelyistä.

  • Slider image
  • Slider image

Polkuautorata oli kovassa käytössä.

Kapteeni Kaskelotti ja virolahtelainen Jukka Kolari yhteiskuvassa.

  • Slider image
  • Slider image