Niittykärppien viestin tekstin luki Tommi Väyrynen. Kuulolla olivat Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen (oik.), Petteri Keskikuru, Sakari Longi, Haminasta viestiä eteenpäin kuljettava Mikael Niku sekä haminalaista partiolippukunta Nuotio-Vehkoja edustanut Katja Räsänen.

 

– Haluamme viestivaelluksellamme viedä toivon, tulevaisuuden ja yhdessätekemisen sanomaa sinne, missä kuljemme. Samalla pyrimme tutustumaan satavuotiaaseen Suomeen paremmin, kertoi Haminassa viestinvaihtopaikalla mukanaollut lippukunnan johtaja Markku Korhonen.

– Vaelluksemme tunnus onkin ”Suosi Suomea” sekä ankkurikuvio, joka on perinteinen toivon symboli. Tutustumme matkan varrella olevien paikkakuntien luonnon- ja kulttuurihistoriallisiin nähtävyyksiin ja koska olemme ympäristökasvatusta painottava Vihreä lippu -lippukunta, pyrimme suosimaan vaelluksemme aikana lähi- ja kotimaisia tuotteita.

Tämänkesäinen vaellusprojekti on lippukunnalle jo kolmas.

Korhonen kertoi, että idea viestivaelluksiin syntyi 20 vuotta sitten, jolloin ensimmäinen vaellus myös toteutettiin.

– 1997 vaellusreittinä oli Hanko – Nuorgam eli Suomi päästä päähän. 10 vuotta sitten lippukunnan väki vaelsi Länsi-Suomesta Hattuvaaraan Ilomantsiin.

Viestivaelluksessa viestinviejät vaihtuvat osuuksittain. Lappeenrannasta viestin Haminaan toi kolmikko Tommi VäyrynenSakari LongiPetteri Keskikuru.

– 20 kilometrin päivämatkoina taival taittui. Hankalinta oli Miehikkälästä Haminan suuntaan, kun jouduimme osan matkasta kulkemaan valtatien viettävällä pientareella, kertoi Tommi Väyrynen.

RUK:n upseeripatsaan edessä tapahtui vaeltajien vaihto, vastuun matkan jatkamisesta sai Mikael Niku.

Partiolaisia kävi tervehtimässä myös Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen.

Limingan Niittykärpät on Suomen 411 jäsenellään Suomen suurin partiolippukunta. Hamina17 -vaellusprojektiin osallistuu kaikkiaan noin parisataa lippukunnan jäsentä.

– Vaellamme satavuotisen Suomen ja 540-vuotisjuhliaan viettävän kotipaikkakuntamme Limingan kunniaksi, ilmoitti Markku Korhonen.

  • Slider image

Nahkaan kirjaillun viestitekstin kuittasi myös Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Inkeroinen. Takana vas. viestin Haminaan tuoneet Tommi Väyrynen, Sakari Longi ja Petteri Keskikuru.

  • Slider image