Aki Palsanmäki tutki huudettavaksi tuotuja tavaroita ennen huutokauppaa. Vene lähti 190 eurolla.

– Huonekaluja on paljon. Nättejä ovat ja on antiikkiakin, mutta ainakin meillä niitä on vaikea saada kaupaksi, televisiostakin tuttu meklari Aki Palsanmäki arvioi ennen huutokaupan alkua.

Arvio osui oikeaksi. Kaikki kuitenkin meni kaupaksi, mutta myyntihinnat eivät kovin korkealle kohonneet.

Ekamin Rajapajan järjestämään huutokauppaan tavarat oli saatu lahjoituksena yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä. Huutokaupan pajalaisten kanssa ideoinut työvalmentaja Marjo Manninen sanoi itsekin huutaneensa kaksi tuolia, kun ne olisivat muuten menneet niin halvalla.

Helsinkiläiset Martti ja Helena Komulainen sekä Helenan lapsuudenystävä Terttu Terho katselivat Biedermeier-antiikkikalustoa. Terttu kehotti Helenaa ostamaan kaluston.

– Tämä sopisi teille, hän vakuutti.

Helenaa kiinnosti kuitenkin enemmän antiikkipöydällä olleet Virolahden Vesitehtaan limonadipullot ja etenkin niiden etiketit. Sekä Komulaisilla että Terttu Terholla on vapaa-ajanasunto Virolahdella.

Kaluston kuudellakympillä huutanut virolahtelainen Miko Saarilaakso oli tyytyväinen. Kalusto on hintaansa arvokkaampi.

Kotiseutumuseon pihalle pystytetty katos oli täynnä, eivätkä kaikki sinne istumaan mahtuneetkaan. Manninen oli tyytyväinen. Väkeä tuli enemmän kuin hän oli kuvitellut.

Huutokauppa osui samalle päivälle kuin kirkolla oli Pertunmarkkinat.

– Tämä oli kuitenkin ainoa päivä, jolloin Palsanmäki oli mahdollista saada paikalle, Manninen pahoittelee tapahtumien päällekkäisyyttä.

– Huutokaupan järjestämisestä nuoret saivat hyvää, uutta kokemusta ja haluttiin myös vähän piristystä paikkakunnalle.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Palsanmäkeä huutokaupassa avusti Markku Saukko.

Martti ja Helena Komulainen sekä Terttu Terho katselivat Biedermeier-antiikkikalustoa. Tertun mielestä se olisi sopinut hyvin Komulaisten vapaa-ajanasunnolle.

Miko ja Mia Saarilaakson mukaan huutokaupasta lähti antiikkikalusto, johon sohvan ja pöydän lisäksi kuului kolme tuolia.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image