Maakunnallista yrittäjämainetta niittivät kotkalainen nuorena yrittäjänä palkittu Poju Weckman (vas.) sekä Kymenlaakson yrittäjäpalkinnon saaneet Jukka ja Iikka Sutelainen US Wood Oy:stä.

 

Uudistumiskyky ja kasvuhakuisuus olivat Us Woodin keskeisiä palkitsemisperusteita. Yritys kehittää aktiivisesti toimintaa, työvaiheita ja tuotteita vastaamaan yrityksen ja asiakkaiden tarpeita. Yritys panostaa laatuun ja toimitusvarmuuteen sekä huomioi kestävän kehityksen toiminnassaan.

Us Wood Oy on 21 hengen sahatavaran jatkojalostusyritys, joka valmistaa kuusesta ulkoverhoustuotteita kuten ulkoverhouspaneelia sekä pihanrakennustuotteita. Vuonna 1995 perustettu yritys teki aluksi rakennuslistojen höyläystä.

– Jos asiakkaalla on ongelma, se pyritään ratkaisemaan parhaalla mahdollisella tavalla. On mietittävä onko ongelma ratkaistavissa jo olemassa olevilla ratkaisuilla vai pitääkö innovoida ja kehittää uutta, sanoo Us Wood Oy:n toimitusjohtaja Jukka Sutelainen.

Yritys käyttää PEFC-sertifioitua puuraaka-ainetta, vesiohenteisia pintakäsittelyaineita sekä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja. Teollisessa prosessissa syntyvät jätteet ja sivutuotteet hyödynnetään bioenergiana. Ulkoverhouslautojen valmistuksen jätteenä syntyvästä purusta tehdään kuivikepurupaaleja, joita myydään mm. hevostiloille.

Puupoikien omistajat Vuoden Yrittäjiä

Juhlassa palkittiin myös joukko haminalaisyrityksiä. Vuoden Yrittäjinä palkittiin ja kukitettiin Haminan Puupojat Oy:n Jouni Johansson ja Kai Saarinen. Vuoden Nuorena Yrittäjänä palkittiin valokuvaaja Sofia Virtanen. Haminan Yksinpuurtajan palkinnon sai kampaamoyrittäjä Satu Iivari.

Vuoden Maakunnallinen yrittäjäjuhla toteutettiin tänä vuonna yhteistyössä Kymenlaakson Osuuspankin, Elisan, Haminan kaupungin, Haminan Energian, HaminaKotka Sataman, Hamina Tattoon ja Reserviupseerikoulun kanssa.

Kymen Yrittäjien palkitsemisjuhla kokosi yhteen 300 yrittäjää eri puolilta Kymenlaaksoa. Juhlan ohjelmaan kuuluivat Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Jyrki Mäkysen, oikeusministeri Antti Häkkäsen ja Reserviupseerikoulun johtajan eversti Jouko Rauhalan tervehdykset maakunnan yrittäjille. Illan päätti Johanna Förstin ja Helsingin poliisisoittokunnan konsertti.

  • Slider image

Haminan Yrittäjät palkitsi Haminan Puupojat Vuoden Yrittäjä -tittelillä. Palkinnon vastaanottivat yrityksen omistajat Jouni Johansson (vas.) ja Kai Saarinen. Yksinpuurtajan palkinnon vastaanotti kampaamoyrittäjä Satu Iivari ja nuoren yrittäjän palkinnon sai valokuvaaja Sofia Virtanen.

  • Slider image