Haminan Puupoikien yrittäjä-omistajat ovat työhön osallistuvaa sakkia: Jouni Johansson (vas.) ja Kai Saarinen.

– Perustimme 2008 yrityksen Haminan Puupojat, alku oli pelkkää puutavaran myyntiä. Kaitsu irrottautui Storalta kokonaan 2009, minä 2010. Yrityksen liikevaihto kääntyi vahvaan kasvuun, kertaa Johansson kuluneita vuosia.

Lauantaina Haminan Puupoikien omistajat vastaanottivat Haminan Yrittäjien perinteisen yrittäjäpalkinnon.

Tällä hetkellä yrityksen tuotesegmentti on huomattavasti alkuvuosia laajempi. Rakentajalle on tarjolla tavaraa perustuksista piipunhattuun ja kaikkea siltä väliltä.

– Nyt meillä on noin 800 m2 lämmintä myymälätilaa ja katettua ulkovarastoa tuhatkunta neliötä. Uutta tilaa on koko ajan rakenteilla, sen valmistuttua saamme hyllyyn myös LVI-puolta sekä pienraudan, jolla on kova kysyntä, arvioi Johansson.

Viime vuonna Puupojat avasi Kotkassa tytäryrityksen Kotkan Sisustustalon, joka myy kaikkea sisustustavaraa kaakeleista tapetteihin, maaleihin ja keittiöihin.

– Investoinnit olemme tehneet tulorahoituksella. Kiinteät kulut on pidetty kurissa ja varastot suurena. Peruskama on laajasti valmiina varastoissamme, jolloin asiakas pääsee kotimatkalle tavarat mukanaan, kiteyttää Kai Saarinen.

Haminan Wanhan Raudan konkurssi ja Puumerkin lopettaminen ovat tehneet tilaa markkinoille. Siihen kysyntään Puupojat pyrkii vastaamaan.

– Kasvumme on ollut tasaista, sitä on jopa hillitty. Tuotteita olemme ottaneet mukaan vähitellen ja harkinnalla.

Haminan Puupojat työllistää yrittäjien ohella neljä työntekijää Haminassa ja kolme Kotkan Sisustustalossa. Puupoikien liikevaihto noussee tänä vuonna  kolmeen miljoonaan euroon.