Haminan kaupunginhallitus päättää Varuskuntakerhon rakennusten ostamisesta perjantaina.

Haminan kaupunginhallitus käsittelee perjantaina Varuskuntakerhon rakennuksen ostamista Senaatti-kiinteistöiltä, joka hallinnoi valtion omistamia rakennuksia. Rakennuksen hinnaksi on sovittu 280 500 euroa.

Kapeet Oy:n toimitusjohtaja Petri Malmberg sanoo, että rakennuksen tulevaisuudesta päättäminen on venynyt kohtuuttoman pitkälle.

– Jo vuosi sitten meille ilmoitettiin talon myynnistä ja vuokrasuhteemme Senaattiin päättyi. Tämän vuoden olemme olleet jatkoajalla ja odottaneet lopullista ratkaisua kiinteistön tulevaisuudesta, sanoo Malmberg.

– Talon pitkäjännitteinen markkinointi on ollut tässä tilanteessa mahdotonta ja senvuoksi ensi vuoden tilauskirjamme ovatkin tyhjiä. Ei koko vuotta voi perustaa pelkkiin Tattoo-varauksiin.

Lopullinen syy Kapeet Oy:n luopumiseen oli rahassa:

– Meille tiloja tarjottiin, mutta katsoimme, että vuokran 30 %:n nousu oli liikaa vallankin, kun toimintaedellytykset talossa olisivat monessa mielessä nykyistä rajoitetummat, sanoo Malmberg.

Haminan Varuskuntakerhon ravintola jatkaa nykyisten omistajiensa hoteissa vuodenvaihteeseen saakka. Haminan kaupunki uutena omistajana hakee ravintolatiloihin uutta yrittäjää.