Haminan Naislaulajat maanantaitreeneissään reilu viikko sitten. Osa laulajista oli syyslomillaan. Vasemmalla kuoronjohtaja Johannes Raikas, edessä vas. polvillaan kuoron puheenjohtaja Taina Sihvola.

Kuoro perustettiin 1947 sodan jälkeisessä Haminassa. Naiset ovat tulkinneet lauluillaan elämäänsä, iloja, vanhemmuutta, rakkautta, surua, menetystä sekä peilanneet ajatuksiaan yhteiskuntaan. Kuoron syntyaikana naisten päivätyö oli monien kohdalla kotona, tällöin kuoro tarjosi laulajilleen omaa aikaa sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan.

Naiskuorolla on vetoa toisin kuin useimmilla mieskuoroilla:

– Olemme saaneet viime vuosina kuoroomme useita uusia laulajia. Naiskuorollamme on todella imua, joukkoomme liittynyt lukiolaistyttö vetää toivottavasti mukaansa muitakin ikätovereitaan, sanoo Haminan Naislaulajien puheenjohtaja Taina Sihvola.

Parituntiset kuoroharjoitukset vastaavat parhaimmillaan rentoutusharjoitusta.

– Onnistumisen ilo on taattu, kun haasteellisen kappaleen stemmat saadaan soimaan oikein yhteen. Kuorolaulun hyötyjä on myös äänen käytön, hengittämisen harjoittaminen sekä oman lihaksiston vaikutusten tunnistaminen ääneen, sanoo Anna-Maria Silvo, yksi kuorolaisista.

– Kuorolaisen mukaan raskaan työpäivän jälkeen hyvä porukka kannustaa laulamaan ja harjoitusten jälkeen olo on kuin urheilusuorituksen jälkeen.

Haminan Naislaulajien kuoronjohtajana on Johannes Raikas, joka musiikin moniosaajana päivätyökseen soittaa Kymi Sinfonietassa. Laulajien mukaan kuoron eräänä vahvuutena on kuoronjohtajan kärsivällisyys. Sitä Johannes Raikkaalla onkin, lisäksi hän on periksiantamaton, kuorolaisiinsa uskoa luova sekä kannustava opettaja.

– Hyvän kuoron kantava voima on hyvä henki, laulamisen ilo! kiteyttää puheenjohtaja Sihvola.

Ensi kesänä Haminan Naislaulajilla on jälleen esiintyminen ulkomailla:

– Kesäkuussa matkustamme Gdanskiin Puolaan, jossa meillä on muutama esiintyminen.

Mia Makaroffin kappaleen nimeä kantava konsertti Laulua Elämä Soi tuo yleisölle 100-vuotisen Suomen ja 70-vuotiaan naislaulun kunniaksi suomalaisia niin viihteellisiä kuin klassisempiakin sävelmiä. Sanoituksissa voi kuulla Kalevalaa, Lauri Viitaa, Aleksis Kiveä sekä esimerkiksi Kari Kuuvaa. 10 euron ohjelmaan sisältyy 5.11. päivän konsertissa kakkukahvit.