Monet lapset eivät enää tiedä, mistä maito tulee. Näin kertoo Oulun yliopiston tutkija, joka väitöskirjassaan selvitti alakoululaisten mielikuvia ruoan reitistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että koululaiset pitivät maatiloja lähinnä eläintarhoihin verrattavina paikkoina.

Oikeastaan en juuri hämmästynyt. Olen itsekin ollut sen verran kaupunkilaislapsi, että pienempänä leikimme sukulaistytön kanssa munakoneita. Olimme olevinamme laitteita, jotka tekivät tehtaalla kananmunia. Emme ymmärtäneet, miksi tämä oli vanhempiemme mielestä niin hauskaa.

Maidon alkuperän tosin uskon aina tienneeni. Onhan maitopurkin kyljessäkin lehmän kuva! Tai oli ainakin minun lapsuudessani. Piti ihan tarkistaa jääkaapissani nyt olevan maitopurkin ulkoasu. Ja kas, eipä ollutkaan lehmää vaan erittäin täysi lasillinen maitoa.

Ja kun oikein tarkkaan purkkia tutkin, huomasin, ettei siinä edes ole maitoa. On maitojuomaa, jossa on ”aidon maidon maku”. Jopa kerma, jota vatkasin viikonloppuna kakkuun, oli kauppakuitin mukaan sittenkin ”vähälaktoosinen rasvasekoite”.

Yhtäkkiä ymmärrän nykylapsia. En enää itsekään ole aivan varma, mistä maito tulee.

Alkaa tuntua, että minun ruuassani on samanlaista huijauksen makua kuin kissojeni pöperöissä. Tänäkin aamuna tarjoilin niille maukkaaksi hauduteltua häränpaisti-ragúta, joka näytti kertaalleen syödyltä. Jos tulkitsin tuoteselostetta oikein, yhdessä annospussissa oli härkää vaivaiset 0,88 grammaa.

Oikeastaan osa minun jääkaappini sisällöstä näyttääkin melko samalta kuin tuo kissojen herkkumuhennos. Jopa äskettäin niin trendikkäät nyhtikset ja härkikset ovat ulkoisesti ihan tunnistamatonta massaa. Ei arvaisi, että aiemmin nekin olivat kauraa ja härkäpapua.

Tuleva hittituote saattaa olla hyönteisruoka. Se sallittiin Suomessa hiljattain ja mediassa innostuttiin. Uutisten kuvissa kiemurteli toukkia ja vipelsi sirkkoja.

Todellisuudessa kauppojen lihahyllyihin tuskin tulee marinoituja matoja, vaan hyönteisiä on tarkoitus nauttia jauheena. Esimerkiksi kananugettien tapaisessa muodossa, kuten Hollannissa jo tehdään, mainitsi hyönteisalan yrittäjä.

Näinköhän minkään raaka-aineen mainetta parantaa se, että se puserretaan nugetiksi?

Ehkä tieto ruoan alkuperästä ei vain ole myyntivaltti. Hiljattain joku paheksui somessa ravintolaa, jonka ruokalistan karitsa-annos oli nimeltään ”Mun nimi on Bää”. Joku tosin kommentoi, että tätäkin pahempi olisi ollut annos ”Mun nimi oli Bää”.

Itsekin taannoin hätkähdin, kun ostamaani naudanlihapakettiin oli merkitty, minkä nimisen eläimen lihaa minulle oli pilkottu. En ollut aivan varma, mitä lisäarvoa siitä tiedosta olisi pitänyt olla. Maistuuko ruoka paremmalta, jos sen kanssa on ensin tehnyt sinunkaupat?

Sitten ymmärsin, että surullisempaa olisi kuitenkin syödä tehotuotettua possuparkaa, jolle kukaan ei ole vaivautunut edes antamaan nimeä. Tai joka ei elämänsä päätyttyä enää saisi olla rehellisesti sika vaan marinadissa uiva suikalekasa.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta tekee töitä ympäristöalalla koko Kymenlaakson alueella.