Haminan talousalueen uutislehti

Pysäköinnin vapautuminen vie vikasuuntaan

Haminan kaupunki on päättänyt helpottaa autojen pysäköintiä poistamalla muutamilta katuosuuksilta pysäköintikieltoa osoittavia liikennemerkkejä, joihin on useimmiten ollut liitettyjä lisäkilpiä. Lisäkilpien avulla osoitetaan aikamäärä, jonka ajaksi katuosuudelle on luvallista pysäköidä auto.

Pysäköintirajoituksia on näin poistettu Sibeliuskadun ja Maariankadun joiltakin katuosuuksilta sekä Raatihuoneentorin ulkokehän pysäköintipaikoilta.

Haminalaisille on tuttu juttu, että pysäköintiä ei kaupungissa valvota millään tavalla. Jos kadun varteen pysäköidyn auton ikkunassa on ollut asiallisesti ajastettu pysäköintikiekko, on voinut olla täysin varma, että kyseessä on ulkopaikkakuntalaisen auto.

Se, että pysäköintirajoituksia ei Haminassa noudateta kuitenkaan, on kieltomerkkien poistolle kehno selitys. Oikeampi tapa olisi ilman muuta ollut valvonnan lisääminen. Valvontaiskun kaupunki olisi saanut tilaamalla Kymenlaakson poliisilta ihan milloin vain. Pari kertaa per vuosi olisi jo riittänyt kuuliaisuuden parantamiseen.

Kummallisinta on pysäköinnin aikarajoitusten poistaminen Raatihuoneentorilta. Päätöksestä kiistatta ilahtuneinta on Raatihuoneella työskentelevä joukko. Harmillisinta päätös on Raatihuoneella asioivien kannalta, sillä ruuhkaisina päivinä heidän on hyvin vaikea löytää alueelta vapaita parkkipaikkoja.

Pysäköintikieltomerkeillä on ollut sentään jonkinlainen vaikutus, joka nyt pyyhkäistään pois.

Kieltomerkkien poistamisen sijasta olisi tullut tarkastella pysäköintiä Raatihuoneentorin sisäkehällä. Jokainen meistä on jo autokoulussa oppinut, ettei risteysalueella saa pysäköidä. Raatihuoneentorin (joka todellakin on tori) sisäkehän lähes jokainen metri on jonkin risteävän kadun risteysaluetta. Pysäköinti sisäkehällä on muutamaa autopaikkaa lukuunottamatta laitonta.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Previous slide
Next slide

Lue myös