Vielä ei olla siinä tilanteessa, että verkkokaupasta ostettu kermakakku tuotaisiin kotiovelle. – Tilaaminen kyllä onnistuu, mutta toistaiseksi maksaminen ja tuotteen noutaminen edellyttää pistäytymistä myymälässämme, sanoo Jarkko Aitolahti (vas.) rinnallaan Jaakko Leislahti.

Jarkko Aitolahti sanoo, että hän on kehitellyt ideaa leipomotuotteiden verkkokaupasta jo pari vuotta.

– Opiskellessani työn ohella tuotekehittäjän ammattitutkinnon koulutukseen liitettiin verkkokaupan perustaminen. Teknisen toteuttamisen teki alan yrittäjä ja ekspertti haminalainen Jaakko Leislahti, kertoo Aitolahti.

Leipomotuotteiden verkkokaupalla on edessään vielä erinäisiä kehitysvaiheita, ennenkuin tilatut tuotteet tulevat muun verkkokaupan lailla kotiovelle kannettuina.

– Tämä on alkuvaihetta. Verkkokauppa antaa asiakkaalle vapauden tehdä tilauksensa ihan milloin vain. Kokemus on osoittanut, että merkittävä määrä tilauksia tulee klo 21:n jälkeen.

– Seuraava kehitysvaihe tapahtuu maksuliikenteessä, jolloin asiakas voi myös maksaa tilauksensa verkossa.

Jaakko Leislahti valistaa, että vastaava leipomotuotteiden verkkokauppa toimii kotiinkannettuna jo suurimmissa kaupungeissa.

– Verkkokauppa tarjoaa myös pienten paikkakuntien yrittäjille mahdollisuuden tarjota logistisia palveluita muillekin verkkokaupan tuotteille. Verkkokauppa on myös leipomoliikkeelle mahdollisuus, jolla voidaan kätevästi täydentää liiketoimintaa, sanoo Leislahti.

– Verkkokaupalla on meille toistaiseksi vain pieni rooli. Aloitettuamme verkkokaupan kesällä toiminta on oitis osoittautunut tarpeelliseksi. Tuotetietomme ovat olleet kotisivuillamme netissä jo vuosia, sanoo Jarkko Aitolahti.

Verkkokauppaa myös muille yrityksille jalostanut ja rakentanut Jaakko Leislahti uskoo, että verkkokauppa tulee vähitellen alalle kuin alalle.

– Yritykset, jotka verkkokauppaan tarttuvat, pystyvät vastaamaan kilpailuun muita paremmin. Verkkokauppa ei uhkaa kivijalkakauppaa vaan myös kivijalkakauppa voi täydentää toimintojaan ilman maantieteellisiä rajoja myös verkkokaupalla, kiteyttää Leislahti.