Hilkka ja Tommi Liinamaa ajosta palanneen auton rinnalla.

– 24. syyskuuta ostimme auton Seppo Pohjolalta Haminan Ykkösautoista, joka sijaitsi nykyisen Lidlin paikalla. Kun auto oli rekisteröity, se meni vielä kuukausiksi sisustettavaksi asianmukaiseksi, muistelee Hilkka Liinamaa yrityksen 30 vuoden takaisia alkuvaiheita.

Pentti kuoli lokakuussa 2016 ja nykyisin toimintaa jatkavat Hilkka ja hänen poikansa Tommi, joka on ollut ajohommissa mukana jo liki kaksikymmentä vuotta.

Liinamaalla menee hyvin aina, kun autoja ei näy pihassa. Kulunut vuosi on tuonut pitkästä aikaa piristystä etenkin yritysajoissa. Yritykset ovat liikuttanut talon autokantaa selvästi edellisvuosia paremmin.

Kalustona on kahdeksan MB Sprinteriä, neljä taksiautona ja neljä isoa autoa joukkoliikenneluvilla.

– Pienemmillä autoilla ajetaan pääsääntöisesti kelan korvaamia matkoja sekä erilaisia asiointi ja virkistysmatkoja. Isommilla ajamme lentokenttä- ja laivakeikkoja. Mukaan sopii 16 matkustajaa, valistaa Tommi.

Taksiliikenteen tulevaisuus on ensivuoden osalta hämärän peitossa. Koko ala seuraa liikenteen vapautumista. Yrittäjien kalustoinvestoinnit ovat jäissä, kun tulevasta ei ole selkeää kuvaa- moni puhuu myös lopettamisesta.

– Vain se on varmaa, että kyydit eivät häviä mihinkään. Uskomme että hyvälle palvelulle ja ammattitaidolle on jatkossakin kysyntää sanoo Tommi.

Kelan korvaamat matkat ovat invakuljetuksiin soveltuvien autojen perustöitä.

– Asiakkaat eivät ole olleet tyytyväisiä kun kelan korvaamien matkojen tilaus siirtyi ajovälityskeskuksiin ja kuljetuksia on ryhdytty yhdistelemään.

– Meille etuna on ollut, että pyörätuolilla tai paareilla liikkuva asiakas on voinut tilata kyytinsä suoraan meiltä ja olemme pystyneet palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin.

– Päivämäärä 1.7.2018 jää varmasti taksiliikenteen historiaan. Hinnoittelu ja liikenneluvat vapautuvat ja taksinkuljettajan vaatimuksia kevennetään paljastaa Tommi.

Taksipalvelut Liinamaa sai vuonna 2002 Haminan Yrittäjien myöntämän yrittäjäpalkinnon ja Tommi 2012 nuoren yrittäjän palkinnon.