Iina Nurmela (vas.) toi Johanna Ravin kanssa Kanuunan keräyspisteeseen paketin, jossa oli robottikoira. Iina Nurmela pitää Joulupuu-keräystä loistavana ideana, hänellä itselläänkin on kolme lasta. 

Heli Kärki uskoo, että facebookissa levinnyt ja Ilta-Sanomissakin noteerattu päivitys on nostanut lahjoittamisintoa.

Kärki sanoo, että sukkien, alushousujen tai suklaalevyn toivominen ei ole mitenkään tavatonta ja toteaa, että yleensä lasten vanhemmat kirjaavat lahjatoiveet.

– PlayStationiakin on toivottu, tosin lasten yhteiseksi lahjaksi. En tiedä toteutuvatko kaikki toiveet, mutta sen voin sanoa, että kaikki lahjatoiveen jättäneet saavat lahjan.

Joulupuu-keräys on jokavuotinen hyväntekeväisyystempaus, joka järjestetään ympäri Suomea pääasiassa paikallisten nuorkauppakamarien toimesta.

Lauantaina päättynyt Joulupuu-keräys toimi niin, että keräykseen lahjojen saajaksi ilmoittauduttiin täyttämällä Joulupuu-kirje, joka tuli jättää Haminan kaupungin sosiaalitoimistoon. Keräyspisteiden joulukuusessa oli pakettikortteja, joissa oli lahjan saajan ikä sekä mahdollinen lahjatoive. Punaiset kortit olivat tytöiltä ja siniset pojilta. Kun lahja on ostettu, pakettikortti kiinnitettiin paketin päälle, niin lahja löytää tiensä sitä toivoneelle.