Vuoden kulttuuripalkinnon sai Rock-Criminals -yhtye. – Todella upeeta. Hieno etenkin siksi, että palkinto tuli Suomen satavuotispäivänä, hehkuttivat Joona-Samuli Järvinen (vasemmalla), Aleksi Pylvänäinen, Luka Einola ja Markus Silvo.

Ensimmäisen Pro Hamina -palkinto myönnettiin Reserviupseerikoululle. Palkinnon Raittiustalolla pidetyssä kansalaisjuhlassa vastaanotti Reserviupseerikoulun johtaja, eversti Jouko Rauhala, joka sanoi olevansa ylpeä palkinnosta.

– Palkintoon kiteytyvät koulun pitkät perinteet ja hyvä yhteistyö Haminan kaupungin kanssa, sanoi Rauhala arvioiden yhteistyön Haminan kanssa jatkuvan suotuisissa merkeissä.

Pro Hamina -palkinto annetaan henkilölle tai organisaatiolle, joka kotipaikastaan riippumatta on toiminut merkittävästi Haminan kaupungin hyväksi tai tehnyt kaupunkia tunnetuksi. Palkinnon jakamisesta päättää kaupunginhallitus. Vuosittain palkintoja voidaan jakaa yksi tai kaksi.

Reserviupseerikoulu on vuodesta 1920 alkaen kouluttanut yhteensä yli 170 000 reservin upseeria. Tunnettu ja arvostettu Reserviupseerikoulu on maanpuolustuksen sekä yhteiskunnan kannalta merkittävä toimija.

Aktiivinen haminalainen -tunnustuksen sai yrittäjä Sanna Vapalahti, jolle tunnustus tuli täytenä yllätyksenä.

Perusteluissa todettiin, että Sanna Vapalahti edistää omalla toiminnallaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä esimerkillisellä tavalla. Yrittäjänä hän edistää yrityksien välistä yhteistyötä ja on aina valmis verkostoitumaan sekä jakamaan omaa osaamistaan. Hän on myös aktiivisesti mukana eri kaupunkitapahtumissa osallistumalla niihin monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Kaupunkilaisten perusteluissa todettiin, että Sanna Vapalahti ei ole aktiivinen pelkästään Haminassa. Hän vie myös Hamina-kuvaa maailmalle Paraisista Pariisiin.

Aktiivinen haminalainen -tunnustus jaetaan henkilölle, joka omalla toiminnallaan omalla toiminnallaan edistää yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä omassa lähiympäristössään. Aktiivisen haminalaisen valinnan teki Suomi 100 -toimikunta kaupunkilaisilta tulleiden ehdotusten perusteella.

Vuoden 2017 kulttuuripalkinnon sai vuonna 2011 perustettu Rock-Criminals yhtye, johon kuuluvat laulaja ja kitaristi Aleksi Pylvänäinen, basisti Markus Silvo, rummuissa Luka Einola sekä kitaristi Joona-Samuli Järvinen.

Yhtye on nousujohteisen uransa aikana keikkaillut ympäri Suomea. Yhtye on myös tehnyt kaksi omakustanne EP:tä ja esiintyy ensi keväänä X Factor Suomi -ohjelmassa.

Kaupunkikehitysvaliokunnan myöntämän kulttuuripalkinnon arvo on 500 euroa.

– Tosi upeeta. Hienoa, että palkinto myönnettiin rock-yhtyeelle, jonka työ ei näy muualla kuin lavalla. Palkinto tuli myös täydelliseen saumaan. Meillä on ensi vuonna tulossa uusia, isoja sessioita, Aleksi Pylvänäinen kuvaili tunnelmia, mutta ei vielä paljastanut, mitä on luvassa.

– Erityisen hienoa, että saadaan palkinto Suomen itsenäisyyden satavuotispäivänä, Markus Silvo jatkoi.

  • Slider image
  • Slider image

Ensimmäisen Pro Hamina -palkinnon sai itseoikeutetusti Reserviupseerikoulu. Palkinnon vastaanotti koulun johtaja, eversti Jouko Rauhala.

Aktiivinen haminalainen -tunnuksen saanut Sanna Vapalahti oli yllättynyt ja liikuttunut. Hän toivoo, että kaikki haminalaiset olisivat ylpeiltä kotikaupungistaan ja lähtisivät mukaan yhteistyöverkostoihin Haminan kehittämiseksi ja sitä kautta siihen, että kaikilla olisi hyvä olla.

  • Slider image
  • Slider image