Ihastuin. Kaikki alkoi viime viikolla, kun podin talviflunssaa kotisohvalla. Radiosta kuului uutinen, joka toi iloa niistämisen keskelle. Uutinen kertoi kotkalaisesta hernekertusta.

Kyseinen veijari oli päättänyt valita oman tien. Hänen lajitoverinsa olivat jo aikaa sitten kääntäneet nokkansa kohti trooppista Afrikkaa, mutta ei tämä. Hän jäi Suomen ankeanharmaaseen, vetiseen ja koleaan talveen. Muut maiskuttelevat nyt helteessä eksoottista herkkuruokaa eli meheviä afrikkalaisia ötököitä, mutta tämä kerttu syö karhulalaisen omakotitalon pihassa siemeniä.

Mahtavaa toimintaa! Ei aina pidä tehdä niin kuin muut. Afrikassa on kuitenkin tuskaisen kuuma ja ruuasta saa taatusti vatsapöpön. Siellä ne toiset muka näkevät maailmaa ja tutustuvat vieraisiin kulttuureihin. Pah. Moniko niistäkin on kokenut Suomen talven ja ikuiselta tuntuvan pimeyden, kysyn vaan. Nyt nokka pystyyn, Karhulan hernekerttu. Pidä tuo asenne!

Sitä paitsi täällä pohjoisessa hernekertusta voi tulla julkkis. Kuulemma ainakin satakunta fania on jo käynyt häntä ihastelemassa. Radion lisäksi hän pääsi useammankin lehden sivuille. Tuskin on tehty uutisia niistä Afrikkaan lentäneistä, kokeilunhaluttomista yksilöistä.

Valokeilassa paistattelua tosin latisti se, että hernekerttua kuvailtiin ”mitäänsanomattoman näköiseksi”. Miten mikään niin mahtavaa nimeä kantava muka voisi olla mitäänsanomattoman näköinen? Hernekerttu! Senhän täytyy olla komea ja vihreä!

No eihän se ole. Harmaa tuo on. Nimensä se on saanut siksi, että sen laulun voi ”kuvitella muistuttavan herneiden vierimistä”. Tämä selvisi, kun tohkeissani kaivoin kirjahyllystäni Valittujen Palojen lintukirjan vuodelta 1971. Sain sen perinnöksi mummoltani. Mummoni nimi oli Kerttu. Tämän asian hoksaaminen ei yhtään hillinnyt innostustani.

Hyvä on, hyvä on. Ymmärrän tietenkin, ettei uutinen ole pelkästään positiivinen. Havainnot harvinaisista linnuista lisääntyvät, kun ilmastonmuutos tekee talvistamme leudompia. Kuulemma tänä talvena Suomessa on hämmästelty myös muun muassa hippiäisuunilintua ja keltahemppoa.

Minulle nämä nimet eivät tosin kerro mitään – muuta kuin korkeintaan sen, että lintujen nimien keksijöillä on täytynyt olla hauskaa. Lintutietämykseni on surkealla tasolla. Sen sentään ymmärrän, että kesäoloihin tottunut siivekäs ei taatusti pääse helpolla, jos se oikea talvi sittenkin tulee.

Todennäköisesti hernekerttu ei ole sittenkään halunnut kapinoida viettämällä talvea toisella puolella maapalloa kuin muut. Luultavasti se on harhautunut matkallaan, totesi lintuharrastaja radion uutisessa.

Haluaisin kaikesta huolimatta ajatella, että tämä pieni vipeltäjä on luonteeltaan seikkailija. Kyllä se kestää sen, että tarjolla on pelkkiä kuivia siemeniä. Se kannustaa itseään muistuttamalla, että siemenet on terveellisiä ja lihansyöntiä pitäisikin vähentää.

Kuule hernekerttu, jos luet tämän, niin tsemppiä! Lintukirjassani luvataan, että neljän kuukauden päästä lajitoverisi jo palaavat. Sitten pääset rehvastelemaan rohkeudellasi.

Heidi Nevalainen

Kirjoittaja asuu Kotkassa, mutta tekee töitä ympäristöalalla koko Kymenlaakson alueella.