Saana Peltola ja Emma Lantta pitivät jatkoonpääsyä aivan mahtavana. Saana Peltola sanoi panostaneensa tähän yli sataprosenttisesti. Saana esitteli pizzakiekkoja, joka on hänen uutuustuote, ja se tulee myös myyntiin koulun välipalakioskiin, jossa peltipizzaa on saanut aiemminkin. Emma Lantalla oli ”messuilla” sekä tyrnistä että mansikoista tehtyjä marmeladimakeisia. Reseptin Emma ja Eerika ovat itse kehittäneet. Emma kertoi, että makeisia tehdään tilauksesta ja myydään erilaisissa tapahtumissa.

Parhaana myyjänä semifinaalissa jatkaa Peltipizza NY:n Saana Peltonen.

Jatkoon pääsivät myös Karita Suntion ja Eevi Heijarin Monitoimitytöt NY sekä trubaduuri Tuure Suomalainen.

Alkukarsinnassa yrittäjäkasvatuksen valinnaiseksi valinneet ysiluokkalaiset pitivät ensin yritysesittelyn tuomaristolle ja sen jälkeen esittelivät yrityksiään messumeiningillä tuomareille ja koko koululle.

Hyviä yritysideoita oli paljon.

Semifinaalista nuorilla on mahdollisuus päästä edelleen Helsingissä järjestettävään valtakunnalliseen loppukilpailuun.

Tuomaristoon kuuluivat koulun rehtori Anssi Kukkanen ja projektipäällikkö Maarit Koverola Cursorilta.

Yrittäjyyskasvatuksesta koulussa vastaavat historian ja yhteiskuntaopin lehtori Paavo Kriktilä, kotitalouden lehtori Ira Taskinen ja erityisopettaja Mika Hänninen.

– Tämän vuoden kasiluokkalaiset, jotka ovat valinneet yrittäjäkasvatuksen valinnaiseksi, ovat vielä sitoutuneita jatkamaan ensi vuonna. Uuden opetussuunnitelman mukaan ensi syksynä aloittavien kasiluokkalaisten ei ole enää pakko jatkaa yrittäjyyskasvatuksessa ysillä, jos siltä tuntuu, Ira Taskinen selvitti muutosta.

  • Slider image

Entisöintipojat NY keskittyy pääasiassa vanhojen huonekalujen entisöintiin. Muutamia tuoleja Ilari Mäkelä, Roni Heikkilä ja Lauri Tilli ovat jo hioneet ja tulossa on uusia töitä, muutama pöytä ja kaapin ovia.

  • Slider image