Liikuntapalvelut Sini Huhtalan uudet toimitilat sijatsevat  entisessä Itäristin kiinteistössä Savonkatu 10:ssä Ruotsinkylässä.

 

Sinin juoksukoulu on jo ilmiö. Munahölkässä juoksukoulu näytti kyntensä:

– Aloitimme juoksukoulun helmikuussa ja juuri Munahölkän taivaltaminen oli tavoitteenamme. 13 hengen ryhmämme kaikki 10 mukaanlähtenyttä selvitti urakan kunnialla, kertoo Sini.

Ja seuraava juoksukoulu on jo starttaamassa:

– Ensi tiistaina on startti uudelle juoksukoululle, jonka tavoitteena on juosta elokuussa Haminan puolimaraton! Mukaan on jo ilmoittautunut innokkaita, mutta joukkoon sopii vielä.

Sini Huhtala on koulutukseltaan fysioterapeutti erikoisalanaan hyvinvointiteknologia. Yleisurheilukentiltä tuttu Sini valmentaa ja juoksee itsekin, viime viikonloppuna meni kuuden tunnin juoksu Kaarinassa.

– Pyrin siihen, että ohjauksessani jokainen pääsee nauttimaan hyvistä fiiliksistä. Ohjattujen harjoitusten lomassa neuvon jokaista henkilökohtaisesti juoksutekniikassa, erilaisista harjoitustavoista ja myös oheisharjoituksista.

Käynnistyvän juoksukoulun ohjelmassa on 12 harjoitusta ja elokuussa Sini juoksukoululaisilla on mahdollisuus osallistua Haminan puolimaratonille.

– Monet helmikuussa juoksukoulun aloittaneista ovat edelleen mukana. Juoksu koukuttaa ja porukassa on mukava touhuta, vakuuttaa Sini.

Haminan juoksukoulun lailla  Sinin juoksukoulu käynnistyy myös Karhulassa samoin tavoittein: puolimaratonille elokuussa! Juoksukouluun voi ilmoittautua s-postilla: sini.huhtala(at)gmail.com.

Energisen Sinin leipälaji on fysioterapia. Liikunnanohjaus ja henkilökohtainen valmennus kulkevat siinä ohessa, sen kertoo jo yrityksen nimikin Liikuntapalvelut Sini Huhtala. Työrintamalla odottavat uudet haasteet, sillä Sinin yritys on muuttanut entisen Itäristin tiloihin Savonkatu 10:een.

– Uutta vastaanotollani on shockwave -laite, joka paineaaltoja hyödyntäen yltää vahvimpienkin lihasmassojen ytimeen. Jänne- ja nivelvaivojen sekä kantakalvontulehduksien hoidossa laite on osoittautunut myös erinomaiseksi, kortisonikuuri on voitu unohtaa.

– Tenniskyynärpään hoidostakin on hienoja tuloksia. Laite on suosittu maailmalla, mitään mukavuushoitoa sillä ei anneta.

On Sini sitten vapaallakin. Silloin hän touhuaa hevosten parissa omalla tallillaan Kolsilassa.

– Juuri nyt on jännittävät ajat, kun tamma odottaa varsaa huippuravuri Costellosta, paljastaa Sini, jonka yksi toimiala on myös hevoshieronta.

  • Slider image
  • Slider image

Sinin juoksukoulu starttivalmiina Munahölkkään viimeisessä taktiikkapalaverissaan.

Sini Huhtala (oik.) vastaanotti Anna Mykrä-Siljanderin kanssa Munahölkäm kuntosarjan jumbolle perinteisesti kuuluvat paketin munia.

  • Slider image
  • Slider image