Petra Pakkanen vastaanotti ylioppilaslakkinsa ryhmänohjaaja Pauliina Mässeliltä.

Rehtori Jouni Hyyrynen sanoi, että koulun muuttaminen uusiin tiloihin ei heikentänyt opintotuloksia.

– Hyvin meillä meni. Tuli paljon onnistumisia, työnteko maistui ja halu opiskella oli päällimmäisenä. Koulun hyvä ilmapiiri ja hyvä opettajakunta tukivat menestymistä, sanoi Hyyrynen.

Ekamin Haminan kampus on suurten muutosten edessä, kun kampuksella alkaa uusia ammatillisen koulutuksen aloja.

– Se avaa myös entistä paremmat mahdollisuudet suosituille kaksoistutkinnoille. Lukioilla ja korkeakouluilla on tulevaisuudessa yhä laajempaa yhteistyötä. Digitaalisuus on tullut pitkin harppauksin ja ylioppilaskirjoitusten ruutupaperivastaukset ovat pian historiaa, sanoi rehtori.

– Maamme ongelmana on syntyvyyden jatkuva laskeminen, joka johtaa siihen, että kilpailu toisen asteen opiskelijoista kiristyy entisestään.

Valmistuneille ylioppilaille rehtori antoi vielä pussillisen eväitä elämään:

– Ole kärsivällinen ja anna itsellesi aikaa! Luota itseesi ja tulevaisuuteen, omana itsenäsi pärjäät aina parhaiten!

Ylioppilaan puheenvuoron piti Maija Holopainen.

Ylioppilasjuhlan musiikeista huolehtivat musiikinopettaja Anne Urpalaisen koulimat lahjakkuudet.

Mies monessa mukana mutta aikaa oli kouluunkin

Santeri  Simonen, 18, on ehtiväinen nuorimies, joka touhuaa vapaa-aikansa valoteknikkona AK Sound & Musicilla, keikkatyöläisenä tapahtuma-assistenttina kaupungin hommissa ja aikaa on Haminan nuorisovaltuustollekin.

Lauantaina Santeri sai kruunun päähänsä, kun hänestä tuli ylioppilas. Miten ihmeessä nuorimies ehtii kaikkeen!

– Jostakin aikaa on aina löytynyt. Ihan tyytyväinen olen ylioppilastodistukseeni, se vastaa kyllä omaa tasoani, tuumi Santeri valkolakki kutreillaan.

Missä liihoittelet 10 vuoden kuluttua?

– Vaikea sano, mutta avoimin mielin katson tulevaan. Ehkä nämä tapahtumatuotannot, musiikki ja kulttuuri pysyvät jatkossakin ohjelmassakin, siltä se ainakin nyt tuntuu, pohtii Santeri.

Santeri on jo kouluaikanaan osoittautunut  olevansa enemmän käytännön mies kuin teoreetikko. Jo Vehkalahden yläkoulussa hän tarttui puikkoihin, kun porukalla suunniteltiin tapahtumia.

– Kyllä teoriatkin pitää hallita, sieltä löytyy hyvät selkänojat käytännön jutuille.

Santeri oli yksi kiivaimmista arvostelijoista, kun Haminan kaupunki päätti lukion siirtymisestä Ekamin tiloihin vuokralaiseksi. Nyt kritiikin laineet ovat hieman laimenneet.

– Parannettavaa lukion nykyisissä tiloissa on yhä. Tilat ovat jatkossakin ahtaat. Paremmalla suunnittelulla olisi päästy toimivampaan tulokseen, arvioi Santeri.

Santeri Simonen sai lakkiaisjuhlassa vastaanottaa Haminan Yrittäjät ry:n myöntämän stipendin. Vehkalahden yläkoulussa alkanut yrittäjyyden tuominen kouluun jatkui lukiossakin.

– Alkutaipaleellahan lukiossa vielä ollaan, mutta kyllä yrittäjyyskurssit tulevat Haminankin lukioon ensi lukuvuoden aikana. Sen puolesta olen tehnyt hommia, juttelee Santeri.

  • Slider image
  • Slider image

Valkolakit on painettu päähän, on aika laulun ja silloin kajahtaa Gaudeamus igitur! Tuoreet ylioppilaat eturivissä lähinnä Erika Vuorinen, Joni Valtonen, Daniela Tepponen ja Tiia Tamminen. Toisella rivillä Matilda Tella vierellään Julia Suntio ja seuraavalla rivillä Mikko Sundberg ja Santeri Simonen.

Santeri Simonen otti lauantaina yhden askeleen elämässään ja urallaan.

  • Slider image
  • Slider image