Valtuutettu Jorma Kasari (sd) keskittyi puheessaan vastustamaan sekä suurlippua että Lippumaailmaa.

Vastaan äänestivät kaikki Perussuomalaisten valtuutetut, sosialidemokraattien Jouni Airaksinen ja Jorma Kasari, Antti Pakkanen (kesk), KD:n Markku Ruokonen ja Pirkko Parjanen, Vihreitten Aarni Ahtola, Katja Räsänen-Risu ja Nora Viitala sekä Kokoomuksen Jaana Suikkanen.

Valtuusto joutui toiseenkin äänestykseen, jossa päätös suurlipusta siunattiin. Valtuutettu Janne Nyholm (ps) esitti koko määrärahan hylkäämistä ja Lippumaailma-hankkeesta luopumista. Äänestyksen lopputulos oli 27–11, kun määrärahaa vastustaneista Ahtola, Airaksinen, Parjanen, Ruokonen ja Räsänen-Risu äänestivät tyhjää.

Täysi työpäivä valtuustolle tuli, sillä äänestämään päästiin vasta 20 puheenvuoron ja puolentoista tunnin keskustelun jälkeen. Suurlippu-hanke on nostattanut sosiaalisessa mediassa suuriatunteita etupäässä hanketta vastaan, mutta päättäjät istuivat maanantaina Raatihuoneen salissa.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhonen puhui hartaasti suurlippumäärärahan ja Lippumaailma-hankkeen puolesta. Muhonen painotti hankkeita nimenomaan vetovoimatekijöinä.

– Suurlippu on investointi kymmeniksi vuosiksi, eikä hanke syö muita investointeja. Tämä on Haminan hanke, tämä on kansallinen hanke, mutta tämä on myös kansainvälinen hanke, sanoi Muhonen.

Valtuutettu Janne Nyholm (ps) ei luottanut lainkaan laskelmiin, vaan arveli suurlipun ja Lippumaailman syövän Haminan rahoja moninkertaisesti.

– Vielä on mahdollista viheltää peli poikki, ilmoitti Nyholm.

Valtuutettu Aarni Ahtola (vihr) esitti määrärahaa pudotettavaksi 390 000 euroon, jolloin lipulle olisi pystytetty 75-merinen salko. Nyt Ahtolan esitys ei päässyt edes äänestykseen, kun valtuusto ensimmäisessä äänestyksessään hyväksyi 580 000 euron määrärahan.

Suurlipun ylläpitokustannukset kiinnostivat valtuutettuja. Kaupunkikehityspäällikkö Matti Filppu ilmoitti suurlipun huolto- ja materiaalikulujen jäävän vuositasolla 56 000 euroon.

Valtuutettu Katja Andrejev (vihr) muistutti valtuustoa sen tekemistä arvovalinnoista:

– Yksi arvoistamme on rohkeus. Kaikkea uutta ei tule vastustaa. Kun päätämme tehdä jotakin uutta ja suurta, tehkäämme se kunnolla, sanoi Andrejev.

Valtuutettu Peter Muurman (ps) tarttui 100-metrisen suurlipun salon turvallisuuteen:

– Turvallisuutta ei hankkeessa ole riittävästi tutkittu, painotti Muurman ilmoittaen eriävän mielipiteen jättämisestä jo ennen keskustelun alkamista.

Kaupunginjohtaja Muhonen muistutti, että uusien hankkeiden vastustaminen on normaali ilmiö muuallakin:

– Tampereella ei ole koskaan vastustettu mitään niin paljon kuin Näsineulaa ja Tamperetaloa, jotka ovat nyt kaupungille kovia vetovoimatekijöitä. Viimeksi tamperelaiset vastustivat kiivaasti 1,5 km:n maantietunnelia Tammerkosken alitse. Kun tunneli avattiin, ensimmäisenä päivänä 50 000 tamperelaista halusi kävellä tunnelin läpi, kertoi Muhonen.

Puolesta ja vastaan

Sosialidemokraattien yrittäjävaltuutettu Markku Porkka ilmoittautui suurlipun kannattajaksi:

– Sloganiksi jääneen Hurmaava Haminan sanahelinän rinnalla tämä on konkretiaa. Suurlippu näkyy Haminan kehätielle saakka saaden vuoden aikana tuhansia ja tuhansia poikkeamaan Haminaan, sanoi Porkka.

– 580 000 eurolla emme saa Linnanmäkeä emmekä Särkänniemeä. Tuotteistamalla voimme kehittää Haminan omia matkailuvaltteja!

Valtuutettu Ari Rinne (ps) piti hanketta myös hyvänä:

– Kustannusten noustua pilviin en voinut sitä enää kannattaa. Myös suurlipusta saamani kansalaispalaute vaikutti, sillä me valtuutetuthan olemme päättämässä asioista kansalaisten edustajina, sanoi Rinne.

– Lyhyempikin salko olisi riittänyt. Kyllä tuolle rahalle olisi löytynyt muutakin käyttöä.

  • Slider image
  • Slider image

Valtuutettu Ari Rinne (ps) piti hanketta hyvänä, kunnes kustannukset karkasivat.

Valtuutettu Markku Porkka (sd) uskoo suurlipun vetovoimaan.

  • Slider image
  • Slider image