Lauantaina illansuussa Kymenlaakson pelastuslaitoksen yksiköt olivat Tervasaarella juhannuksenvietossa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen klo 17.44 ja viiden yksikön saavuttua paikalle kokko oli jo täydessä tulessa.

– Minua on syytetty sytyttäjäksi Oulua myöten, mutta nyt olen syytön. Kahden hujopin nähtiin pyöräilleen kovaa vauhtia kokolta, tuntomerkit ovat myös poliisin tiedossa, kertoi Patu Patanen Tervasaarelta.

Patanen arveli, että hyvin rakennettu kokko kyllä syttyi heti:

– Tuulen yläpuolelta sytytettynä oli se paras paikka ja siitähän se syttyi. Luulen kokon sytyttämisajan olleen jotakin 17.30.

Kokon sammutustyötä johtanut palomestari Jukka Viipuri ei pitänyt tapausta kokon tuhopolttona.

– Pikemminkin tämä on laiton kokon polttaminen. Poliisitutkintaanhan tämä menee, sanoi Viipuri.

Savuhaitat olivat melkoiset mutta vasta senjälkeen, kun pelastuslaitos aloitti sammuttamisen.

– Jos kokon olisi annettu palaa, savua ei isommin olisi syntynytkään. Nyt savuista pääsivät nauttimaan Hietakylän ja Saviniemen kansalaiset, arvioi Patu Patanen.

Juhannusaattona polttamatta jäänyt kokko oli tarkoitus polttaa Haminan Tattoon kunniaksi torstaina 2.8. Sytyttäjiksi Patanen oli värvännyt Tervasaaren kulttuuriministeri Pelle Miljoonan sekä urheiluministeriksi nimitettävän Tapio Korjuksen.

– Elokuun alkuun mennessä syntyy kyllä uusikin kokko, polttamatonta tavaraa jäi vielä aika tavalla. Ja kun Soulin olympiavoittaja Korjus on paikalla, eiköhän Tattoossa vierailevasta Etelä-Korean soittokunnasta paikalle irtoa jokin fanfaariryhmäkin!