Työpari Marko Silvo ja parivuotinen Volvo XC70 on valmis palvelukseen.

– Taksilaki muuttui sunnuntaina, koko ala on uudessa tilanteessa. Uskon paikallisuuteen ja hyvään palveluun yrittäjäpohjalta, sanoo Silvo.

Vielä keväällä Kymenlaakson Taksien yhteiseen yrityksen autokantaan kuului 270. Nyt riveistä on poistunut 40 yrittäjää autoineen.

– Kun laki muuttui, taksitoiminnan sanottiin vapautuneen. Me muutamat yrittäjät koimme, että yhä tiukentuneiden sääntöjen mukaan yrittäjän vapaudet Kymenlaaksossa karsittiin minimiin. Minun autoni pysyy koossa ilman teippaamistakin, vakuuttaa Silvo viitaten Kymenlaakson Taksin päätökseen kaikkien autojen teippaamisesta samoihin väreihin.

Marko Silvon autossa ei ole taksamittaria, vaan Silvo kertoo asiakkaalle kyydin hinnan lähtöhetkellä.

– Peruskyytien hinnaston lähetän kaikille halukkaille vaikka sähköpostilla. Hinnasto löytyy aina myös autostani.

– Jokaisen kyydin hinnan kerron aina asiakkailleni ennen starttia. Kortinlukijat toimivat kuten ennenkin ja asiakas saa aina halutessaan kyydeistä kuitin, joissa on 10 %:n alv. Asiakkaan palvelu ja hinnoittelun selkeys on kaiken ytimessä, valistaa Silvo.

Silvo kyyditsee asiakkaita Haminan keskustassa 7 eurolla, iltaisin klo 20 jälkeen tulee 3 euron lisähinta.

– Tuo hinta kattaa esimerkiksi Ravimäen ja Tervasaaren kyydit. Alakaupunki ja terveysasema ajetaan 8 eurolla. Hinnan kerron asiakkaalle aina etukäteen ennen kyydin alkamista.

Haminan taksikopilla väki vaihtuu, sillä taksilain muutos tuo alalle myös uusia yrittäjiä. Alaa vaihtaneita taksiyrittäjiä on puolisen tusinaa, joku on jäänyt eläkkeellekin mutta Silvo jatkaa:

– Ihan 24/7 palvelua en yksin jäätyäni pysty ajamaan, mutta pidän tilauspuhelimen auki aina 7-17. Toki kyytejä järjestyy muinakin aikoina, yölläkin, jos on niin sovittu.

– Hyvä oli olla Kymenlaakson Taksissakin, kun oli varmat kyydit (kela ja sote) eli toimeentulo ja ammattitaitoinen henkilöstö välittämässä tilauksia, päättää Silvo lausuen kiitokset rengilleen Tepolle, joka on suonut yrittäjälle muutamia vapaapäiviäkin.

Kymenlaakson taksien hintoja yksinkertaistettiin

Kymenlaakson Taksi Oy:n toimitusjohtaja Timo Lönnberg sanoo, että sunnuntain taksimuutokset eivät juuri näy Kymenlaakson taksipalveluissa.

– Toimintamme jatkuu ennallaan, tilauspalvelut pelaavat entiseen malliin. Vain hinnoittelua olemme hieman yksinkertaistaneet, kertoo Lönnberg.

Kun taksaluokkia oli viime viikolla vielä viisi, nyt taksaluokkia on kaksi. Lähtömaksu on arkisin ja lauantaisin klo 6–20 4.90, pyhäpäivinä ja öisin 7.80.

– Taksa I koskee 1–4 matkustajan kyytejä. Km-taksa on arkisin 1.35 euroa, sunnuntaisin 1.45 euroa + 28 euroa/tunti. Taksa II koskee 5–8 matkustajaa ja km-taksat ovat 2.05 ja 2.15 euroa, valistaa Lönnberg.

Kymenlaakson Taksi Oy:n kalustoon kuuluu 240 autoa.

– Paljon on tässä murrosvaiheessa lopettaneita tai eläköityneitä taksiyrittäjiä, mutta uusia on tulossa mukaan, sanoo Lönnberg.