Sannan yritys tilaa myytävät asusteet pieniltä toimittajilta, joka takaa asusteiden yksilöllisyyden.

– Yrityksen tunnettuuden puolesta on työskenneltävä aina. Tässä lajissa pitkäjännitteisyys on valttia, sanoo Vapalahti.

Sanna Vapalahti läksi yrittäjäksi työskenneltyään viimeksi kansainvälisen yrityksen toimistossa, mutta työkokemusta on kertynyt atk-alan kouluttajana ja opettajana.

Kodinsisustamiseen ja lahjatavaroihin keskittyvälle Sisustus Laventelille oli tarjolla paikka Raatihuoneentorin kulmassa.

– Aluksi en uskonut liikepaikkaan, mutta olen vuosien mittaan huomannut, että puutaloyhteisömme on päinvastoin voimavara koko Haminalle.

Sisustus Laventeli aloitti heinäkuussa 2008. Kolme vuotta myöhemmin kodinsisustustuotteiden oheen otettiin yksilölliset vaatemallistot. Syntyi Pikku Pepita, joka toimii Sisustus Laventelin kupeella ja nyt toimitaan myös saman katon alla.

– Työtunteja en ole pelännyt koskaan, palkkatyöläisenäkin tein työtä yrittäjämäisesti. Pitkät päivät ovat tuttuja ja esimerkiksi Bastionin tapahtumien aikana ovemme ovat avoinna iltamyöhäiselle. Vaikkei asiakas aina ostakaan mitään, usein hän ihastuu ja palaa myöhemmin ostoaikeissa.

– Kodinsisustaminen on mielialajuttu. Pienilläkin asioilla on saatavissa aikaan uutta ilmettä kodin arkeen. Verkkokauppa on myös toimialaamme, sille puolelle meillä on Jaakko Leislahden rakentamat nettisivut.

Sanna Vapalahti on toisen kauden kaupunginvaltuutettu Haminassa. Kaksi vuotta hän toimi myös Haminan Yrittäjien puheenjohtajana. Kehittyvä Hamina ry:n puolella hän on ideoimassa ja toteuttamassa kaupunkilaisia ja yrittäjiä palvelevia tapahtumia.

– Olen myös mukana yrittäjyyskasvatuksen edistämistyössä eri oppilaitoksiin. Siellä meille on kasvamassa uutta yrittäjäpolvea.

Sanna Vapalahti uskoo olevansa yrittäjä vielä 10 vuoden kuluttuakin:

– Yrittäjyys on sitovaa mutta myös palkitsevaa. Tässä on vapaus hoitaa asioita omalla tavalla eikä työaikalakikaan piinaa, naurahtaa Vapalahti.

  • Slider image

Haminan puutaloyhteisö kiehtoo muitakin kuin haminalaisia.

  • Slider image