Suomi on jälleen kerran kansainvälisen median polttopisteessä. Runsaat 2000 median edustajaa saapuu Helsinkiin muutamaksi päiväksi seuraamaan kahden, kiistatta maailman vaikutusvaltaisimman valtiojohtajan tapaamista.

Ensimmäisen kerran USA:n ja silloisen Neuvostoliiton johtajat (Gerald Ford ja Leonid Breznev) tapasivat Helsingissä ETYK:n huippukokouksen yhteydessä 1975. Viisitoista vuotta myöhemmin vuonna 1990 George Bush ja Mihail Gorbatsov kohtasivat Helsingissä keskustellen ennen muuta Persianlahden kriisistä. Tapaamisen tuloksena syntyi yhteinen kommunikea, jossa Neuvostoliitto ilmoitti suostuvansa Yhdysvaltojen toimiin Irakia vastaan.

Vuonna 1997 vuorossa olivat USA:n Bill Clinton ja Venäjän Boris Jeltsin. Sitten edellisen Suomessa järjestetyn huipputapaamisen Neuvostoliitto oli romahtanut. Sen paikan maailmanpolitiikassa otti Venäjä. Samalla itäisen Euroopan kartta oli mennyt uusiksi, kun NL:n aikoinaan valloittamat maat Baltian maat mukaan lukien saivat uudelleen itsenäisyyden. Moni itäisen Euroopan maa oli alkanut haikailla NATO:n jäsenyydestä ja tähän kysymykseen Clinton ja Jeltsin paneutuivatkin Helsingin tapaamisensa yhteydessä. Venäjä vastusti voimakkaasti NATO:n laajentumista, mutta jonkinlaiseen yhteiseen käsitykseen suurvaltajohtajat kuitenkin asiassa pääsivät. Viro ja muut Baltian maat ovat olleet NATO:n jäseniä jo vuodesta 2004.

Nyt USA:n ja Venäjän johtajat tapaavat Helsingissä neljännen kerran. Asioita, joista Donald Trump ja Vladimir Putin voisivat, tai joista heidän tulisi maiden välisen keskinäisen luottamuksen vahvistamisen lisäksi keskustella, on runsaasti. Ukraina, Krimin valloitus, Syyrian kriisi, Koreoiden tilanne sekä maailmantalous ja vaikkapa ilmastoasiat. Samalla on sanottava, että on myös sellaisia asioita, joista heidän ei toivoisi sopivan, ainakaan ohi EU:n ja Euroopan. Niitä ovat mm. Venäjä-pakotteet, turvallisuuspolitiikka sekä USA:n suhde NATO:n europpalaisiin jäsen- ja kumppanuusmaihin.

Tarkkavaistoiset huomaavat, että em. listassa on kahdenlaisia asioita: on syitä ja on seurauksia. Aina tätä ei muisteta. Venäjä-pakotteet ovat seurausta Krimin valloituksesta. Olisi varsin tuhoisaa, jos Trump ryhtyisi väljentämään Venäjään ja venäläisiin oligarkkeihin kohdistettuja talouspakotteita saati luopumaan niistä kokonaan ilman, että hän puuttuisi pakotteiden varsinaisiin syihin.

Yhtä lailla pidän vääränä, jos Trump antaa Putinille Euroopan turvallisuuden varmistamista koskevia lupauksia ilman, että keskustelee näistä ensin EU:n ja Euroopan maiden johtajien kanssa. Tällainen kysymys voisi olla esimerkiksi USA:n vetäytyminen Euroopasta ja tällä tavoin NATO:n artikla 5:een perustuvista turvatakuista luopuminen.

Suomi ei ole osapuoli tulevissa neuvotteluissa. Trumpin ja Putinin mahdolliset sopimukset, yhtä lailla kuin asiat, joista he eivät kykene sopimaan, voivat kuitenkin heijastua myös Suomeen sekä Suomen talous- ja turvallisuustilanteeseen. Me emme ole NATO:n jäsen, vaikka olemme isolla tarttumapinnalla mukana NATO-yhteistyössä. Olemme myös ottaneet askeleita Ruotsin tavoin suoran USA-yhteistyön suuntaan turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Näin ollen USA:n rooli Euroopassa ja sen mahdollinen muuttuminen heijastuu myös meidän tilanteeseemme.

Kun en ole ennustaja, minun on vaikea arvioida, mitä neljäs Helsinki Summit 2018 tuo tullessaan. Presidentti Sauli Niinistö näytti arvioivan tilannetta toteamalla, että ”toivotaan parasta ja varustaudutaan pahempaan”.

Tämä Niinistön yhteenveto kuvastaa Trumpin ja Putinin toimintatapoja laajemminkin. Arvaamattomia ovat!

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.