Vasemmalta lyövä Ville Aalto on tällä kaudella kunnostautunut erinomaisena vaihtajana.

– Ratkaisupelit ovat vielä edessä ja näissä runkosarjan viimeisissä pitää pohjustaa hyvät asemat jatkolle, arvioi Ville.

Peliurasi suurin saavutus?

– Nousu superpesikseen ehjän ja tasapainoisen viime kauden jälkeen.

Peliuraan eniten vaikuttanut ihminen?

– Naapurini Lassi Forsell on kannustanut minua eteenpäin, vahva rooli on ollut myös Vesseli Toikalla ja Jari Heikkilällä.

Pukukopin äänekkäin äijä?

– Julli Toikka höpöttää eniten, mutta kun Joni Lehikoinen avaa suunsa, häntä kuunnellaan ja yritetään saada selvää miehen omituisesta murteesta.

Mitä puuhaat vapaapäivinä?

– Päivät menevät Haminan satamassa konttien lastauksessa. Mitä pelihommilta jää, se kuuluu tyttärille.

Maila vai räpylä?

– Mailassa on kiistatta vahvuuteni. Räpylääkään en kainostele, tilanteesta riippuen olen ulkopelivuoroissakin pelannut.

Vaikein vastustaja?

– Pelit Imatraa vastaan ovat aina pitkiä ja täynnä erilaisia jännitteitä.

Ruoka/juoma?

– Lempiruokani vaihtelee. Viimeksi herkuttelin erinomaisella turbo-hampurilaisella ravintola monamissa. Virvoitusjuomat sopivat kyytipojaksi.

Kirja?

– Tolkienin kirjoittaman kirjan Silmarillion luin vastikään uudelleen.

Leffa?

– Amerikkalainen Inception on vaikuttava leffa. Unimaailmoineen se haastaa katsojan.

Kauden 2018 superin kärki?

– Neljän kärki on selvä. Toivon, että finaalissa ovat vastakkain Kouvola ja Joensuu.