Normipäivän mittava musiikkitarjonnan aloitti haminalaisbändi Trial by Fire, jossa soittivat Totti Pakkanen (vas.), Tuure Suomalainen ja Toivo Hankia sekä taustalla patteriensa takana Tino Porkka.

– Kun tavoitteenamme oli 500 kävijää, pääsimme pitkälle toiselle tuhannelle. Kokonaiskävijämääräksi arvioitiin 1 200 nuorta, kertoi nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja ja Normipäivän tuottaja Santeri Simonen.

Päihteetön nuorten tapahtuma Normipäivä järjestettiin nyt toista kertoo.

– Eikä varmasti viimeistä kertaa! On hienoa havaita, että nuoriso todella lähtee liikkeelle, kun tasokasta ohjelmaa heille tarjotaan, arvioi Simonen.

Nikke Ankara taisi olla tapahtuman vetonaula, sillä hän veti Bastionin montun liki täyteen ja esitystä oli seuraamassa arviolta 750-800 kuulijaa. Hienot tunnelmat olivat myös muiden esiintyjien aikana.

Myös perheen pienimmät löysivät Normipäivän. Alueen suosituin kohde oli pomppulinna, jossa kävi satoja perheen pienimpiä päivän aikana pomppimassa. Samassa pisteessä oli myös sumopainia, trampoliini ja mahdollisuus kokeilla autokoulun humalalaseja.

Ohjaamolla ja Kymenlaakson Luonnonsuojelupiirillä oli alueella omat toimipisteet ja alueella oli mahdollisuus tutustua myös motocrossiin lajina. Järjestäjien arvion mukaan ikähaarukka tapahtumassa oli alle kouluikäisistä eläkeikäisiin, mutta valtaosa yleisöstä koostui nuorista ja nuorista aikuisista.

Normipäivässä esiintyivät Nikke Ankaran lisäksi HesaÄijä, Ella Tepponen, Mäkki ja nouseva haminalaisbändi Trial by Fire. Tapahtuman juontajana toimi Johanna von Herzen ja väliaikamenosta vastasi DJ Häyhä. Esiintyjäkaarti on valittu nettikyselyn perusteella, johon vastasi n. 750 henkeä.

Haminan nuorisovaltuusto ja nuorisopalvelut huomioivat tapahtuman aikana Hamina Bastionin 20-vuotisen olemassaolon tapahtuma-areenana. Nuorisopuoli kiitti kaupunkia diplomilla 20 vuotisesta yhteistyöstä, sillä ensimmäinen nuorten tapahtuma järjestettiin Bastioniossa jo vuonna 1998.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Leikkimieliseen painikisaan antautuivat Jade Ryhänen ja Joanna Sommarberg.

Niklas Piispanen, nuorimies Metsäkylästä, kävi tutustumassa koulutus- ja työllistämispalveluita tarjoavan Ohjaamon osastoon. Niklasta palvelivat Irina Kujanpää (vas.) ja Laura Luukkonen.

Jatta Liikkanen (oik.) ja Oona Heinänen katsoivat ensin elomarkkinoitten paraatin, jonka jälkeen siirtyivät Normipäivän pariin Bastioniin.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image