Työttömyydestä ja työllisyydestä aktiivi- ja vielä aktiivisempine malleineen on keskusteltu ja löydetty kaiken korjaavaksi keinoksi koulutukseen. Koulutuksen ei pitäisi olla itsetarkoitus ja ajanviete, vaan keino antaa tarvittavat tiedot ja taidot elämään ja ammattiin. Jonkinlainen elämähän meillä kaikilla vähän aikaa on ja siihen tarvitaan tietotaitoa ja asennetta osin koulutettuna, mutta suurelta osin lopulta kokemusten kautta itse hankittuna.

Ammattiin ja työtehtäviin tulisi ihmisiä kouluttaa juuri sen verran, kuin on tarve. Siis pitäisi kouluttaa juuri ammatissa tarvittavat tiedot ja taidot, mutta vain tarvittava määrä ihmisiä. Ei enempää. Opiskelu harrasteena on sitten aivan eri juttu.

Joitakin vuosia sitten nuorison keskuudessa ammateista suosituimmaksi paljastui julkkis. Seuraavina olivat malli, laulaja, kilpa-autokuski ja televisiojuontaja. Ehkä tuostakin syystä lisättiin taideaineiden ja erilaisten media- ja tapahtumatuottajien koulutusta havaiten ihmisiä koulutettavan työttömiksi.

Jo aiemmin oli haluttu ja toteutettu eri tavoin koulutuspolkuja viemään kaikilla aloilla niin pitkälle opinnoissaan, kuin opiskelijat haluavat. Näin tietenkin nyt valmistuu kaikkien alojen maistereita ja tohtoreita paljon ilman sellaisten tarvetta työelämässä. Omaa humpuukinalaani sivuten hämmästelin jo kauan sitten kuulemaani ensimmäisen huuliharpunsoiton tohtorin valmistumisesta. Kuinkahan paljon niitä maassamme tarvitaan?

Myös ammattijärjestöt innostuivat koulutusaiheesta. Alkujaan lienee ollut tarkoitus käyttää koulutusta keinona palkkojen korotukseen, eli koulutuksen kautta saatujen oppiarvojen perusteella voisi vaatia suurempaa palkkaa. Ajatus on kaukana oikean elämän todellisuudesta. Sittemmin koulutuksesta innostuneet ammattijärjestöt jo suostuivat olemaan vaatimatta korotuksia palkkoihin, kun voitiin järjestää henkilöstökoulutusta ja opintopäiviä. Joskus palkansaajajärjestöt suorastaan vaativat niitä.

Tämän kehityksen jatkeena on työvoimaviranomaisten järjestämä koulutus, joka tietenkin työllistää kouluttajia ja konsulentteja, mutta turhauttaa koulutukseen osallistujia vieraannuttaen heitä oikeasta työstä ja työn etsimisestä. Niinhän tapahtuu myös työpaikkojen opintopäivillä ja henkilöstökoulutustilaisuuksissa, joissa hipheihurraakonsulentit keksivät oikeaa työtä haittaavia puuhasteluja leikkaa-liimaa-askartele-tilaisuuksissa. Samoissa niin sanotuissa koulutustilaisuuksissa on poistettu ongelmat, vaikeudet ja jopa mahdottomuus muuttamalla kaikki haastavaksi ja haasteelliseksi. Niin myös poistettiin terveydenhuollosta potilaat sekä oikeuslaitoksesta ja poliisitoimesta rikolliset ja epäillyt nimeten kaikki asiakkaiksi.

Olen havainnut monien tuollaisten koulutusten olevan jopa pelkästään haitallisia ja ohjaavan koulutettavien ajatukset, toiveet ja tavoitteet aivan väärään suuntaan. Selkeintä haittaa on työpaikkojen työtä haittaavilla henkilöstökoulutuksilla, mutta lieneekö paljoa hyötyä esimerkiksi kehittää siistijäalan koulutusta tohtoriopintoihin tähtääväksi, kun oikeista siivoojista on pulaa. Liian pitkälle koulutetuille hienoja oppiarvoja omaaville harvoin löytyy koulutusta vastaavaa työtä ja sitähän pitäisi löytyä kotipaikkakunnalta.

On muuten kummallista, kuinka omat vanhemmat ja myös entiset esimiehet viisastuvat vielä ja vasta kuolemansa jälkeen (ilman täydennyskoulutusta), josta esimerkkinä on aiemman esimieheni sanonta: ”Opiskelkaa, mutta älkää tulko liian viisaiksi!”. Silloin kuultuna sanonta kuulosti todella tyhmälle, mutta nyt se osoittautuu aivan oikeaksi ja samaa kehotan kaikille.

Juhani Leinonen

Soittajavanhus, humpuukin yleismies.