Netta Jokimies sai Mari Hanskilta rokotteen nenäsumutteena.

– Erityisen tärkeää olisi, että kaikki riskiryhmään kuuluvat ottaisivat rokotteen ja että vanhemmat myös toisivat lapsensa rokotettavaksi. Kouluissa ja päiväkodeissa virukset leviävät nopeasti, hygieniahoitaja Eeva-Kaarina Lonka korostaa.

Tavallisesti alle kouluikäiset saavat rokotteen neuvolassa, mutta viime torstaina Eeva-Kaarina Lonka ja lastenneuvolan terveydenhoitaja Mari Hanski jalkautuivat ensimmäistä kertaa Linnoituksen päiväkotiin rokottamaan päiväkoti-ikäisiä ja eskarilaisia. Samalla myös vanhemmat saivat rokotteen, jos halusivat.

– Tavoitteena on nostaa rokotuksen kattavuutta ja mennä sinne, missä lapset ovat, Eeva-Kaarina Lonka kertoi.

Rokotukseen oli ennakkoon 40 ilmoittautunutta, mutta iltapäivän aikana rokotuksia annettiin 68:lle, mikä oli ilahduttavaa.

– Perheet antoivat myös hyvää palautetta ja kiitosta uudesta palvelukokeilusta, Lonka ja Hanski sanoivat.

Lonka ja Hanski olivat myös viikkoa aiemmin käyneet rokottamassa Simeon-saliin kokoontuvia perhepiiriläisiä.

– Kaikille lapsille kahden vuoden ikäisestä 6-vuotiaisiin rokotus voidaan antaa myös nenäsumutteena, Mari Hanski kertoi.

– Rokotteet estävät 5–8 influenssaa kymmenestä ja influenssakautena rokotetuilla lapsille on jopa kolmannes vähemmän korvatulehduksia kuin rokottamattomilla.

Riskiryhmien ja myös heidän lähipiiriinsä kuuluvien suojautuminen influenssaa vastaa on tärkeää. Lasten lisäksi riskiryhmiin kuuluvat kaikki 65 vuotta täyttäneet, varusmiespalveluksen aloittavat, raskaana olevat sekä sellaiset, jotka sairautensa vuoksi kuuluvat ryhmään.

– Tällä viikolla kirjaston Kasper-salissa annetaan riskiryhmiin kuuluville ja heidän lähipiiriin kuuluville maksuttomia rokotteita. Jos siellä ei pääse käymään, rokotteen voi käydä ottamassa myöhemmin terveyskioskissa.

– Yli 65-vuotiaissa rokotteen ottaneiden määrä on kasvanut. Tänä syksynä myös lähetettiin jo toistamiseen kaikille yli 50-vuotiaille tiedote, jossa kehotettiin ottamaan rokote ja kerrottiin myös keuhkokuumeelta suojaavasta pneumokokkirokotteesta.

Influenssa sekoitetaan usein flunssaan eli nuhakuumeeseen. Influenssa on flunssaa rajumpi sairaus ja sen jälkitaudit voivat olla paljon vakavampia kuin tavallisessa flunssassa. Rokote ei suojaa flunssalta.

Rokote suojaa kahdelta A- ja kahdelta B-viruskannalta. Rokotteet ovat turvallisia. Pistettävässä rokotteessa ei ole eläviä viruksia, vain pieniä määriä viruksen osasia, eikä rokotteesta voi saada influenssaa.