Venäjä valtasi vuonna 2014 Ukrainalta Krimin. Se on tukenut Itä-Ukrainassa separatistisotilaita materiaalisesti ja lähettänyt heidän tuekseen tunnuksettomia taistelijoita. Vuonna 2008 Venäjä aloitti Etelä-Ossetian ja Abhasian kapinallisten rinnalla sodan Georgian asevoimia vastaan. Kriisistä jäi Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan ns. jäätynyt konflikti. Kun Neuvostoliitto hajosi, Venäjä tuki Moldovan itäisen maakunnan, Transnistrian, itsenäistymishaluisia kapinallisia, jotka halusivat liittyä Venäjään. Transnistrian kriisiäkään ei ole saatu ratkaistua.

Nyt Venäjä on vallannut ukrainalaisia aluksia Asovan merellä – kaksi sota-alusta ja yhden hinaajan. Se on myös sulkenut Kertshin salmen, joka on portti Asovan mereltä Mustan meren kautta Välimerelle. Asovan meren rannalla on useita ukrainalaisia satamakaupunkeja, joista Mariupol on tärkein. Venäjä on vaikeuttanut näiden satamakaupunkien rahtilaivaliikennettä hidastamalla tullitarkastuksia ja kulkulupahakemusten käsittelyä.

Venäjän sotilaallisten operaatioiden kohteena olleet itsenäiset maat olivat osa Neuvostoliittoa toisen maailmansodan ja NL:n romahtamisen välisenä aikana. Georgia ja Ukraina ovat pyrkineet Euroopan Unionin ja Naton jäseneksi, mutta ovat edelleen Moldovan tavoin vain Naton rauhankumppanuusmaita kuten Suomi ja Ruotsi. Niillä ei ole Naton 5. artiklan tarjoamaa sotilaallista turvaa, jos niiden koskemattomuus ja suvereniteetti on uhattuna.

Tilanne on aivan toinen kolmentoista muun Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen uudelleen itsenäistyneen ja Varsovan liittoon kuuluneen maan kohdalla. Naton jäseneksi ovat hakeutuneet Puola, Tsekki, Unkari, Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia, Slovenia, Viro, Albania, Kroatia ja Montenegro. Eivät näiden maiden poliittiset johtajat ole olleet Nato-intoilijoita, kun ovat jäsenyyttä päättäneet hakea. On vain oltu realisteja ja haettu parasta turvaa ulkopuolisia uhkia vastaan.

Liittoutumaton, pieni maa on ison sotilasmahdin naapurina kuin sotilaallinen tyhjiö ja tyhjiöt yleensä täyttyvät. Georgiaan, Moldovaan ja Ukrainaan kohdistuneet sotilaalliset operaatiot ovat tästä esimerkkinä. Natosta selkänojan hankkineet maat ovat näiltä valtausoperaatioilta välttyneet. Naton merkityksestä voi kysyä vaikkapa virolaisilta.

Suurten onnettomuuksien, luonnonkatastrofien, pandemian ja terrorismin lisäksi Venäjä on kiistatta Suomen potentiaalisin turvallisuuspoliittinen ja sotilaallinen uhka. Sen torjuminen on yksi maan poliittisen johdon tärkeimmistä tehtävistä.

Usein kuulee sanottavan, että Venäjää ei pitkän yhteisen maarajamme johdosta pidä ärsyttää. Pitää vain pyrkiä rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja ystävällisiin suhteisiin. Maailmanhistoria todistaa kuitenkin aivan muuta. Maiden väliset hyvät suhteet, hyökkäämättömyyssopimukset, Kansainliitto tai YK:kaan eivät ole estäneet sotien syttymistä, jos iso sotilasmahti syystä tai toisesta sitä haluaa.

Pienen maan ei tule jäädä koskaan yksin. On viisautta etsiä sellainen porukka, joka antaa niin uskottavan selkänojan, että sen kestävyyttä mikään valtio ei uskalla taikka halua kokeilla. Tämä ei ole intoilua eikä Nato-kiihkoa. Se on rehellistä realismia – aitoa vastuunottoa kansakunnan tulevaisuudesta ja oman maan koskemattomuuden sekä suvereniteetin varmistamisesta.

Suomen oman armeijan puolustuskykyä on jo vuosien ajan vahvistettu Nato-maiden joukkojen kanssa yhteisissä harjoituksissa. Materiaalihankinnat on tehty Nato-yhteistyötä silmällä pitäen ja johtamisjärjestelmät on harmonisoitu Nato-yhteensopivaksi. Vain poliittiset päätökset puuttuvat. Eikö olisi jo niiden aika?

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille Reimarin lukijoille.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.