Ville Suntio on kevään abiturientteja.

– En edes ollut varsinaisesti kesätöitä hakemassa, kaveri pyysi mukaansa. Töitä kuitenkin sain, kertoo tuossa samassa työpaikassa, ravintola MonAmissa edelleen viikonlopun ruuhka-aikoina työskentelevä Ville.

Ravintola-ala oli entuudestaan Ville uusi ja outo. Ensimmäisenä MonAmin talonväki perehdytti Villen keittiön salaisuuksiin, senjälkeen jatkettiin tarjoilijan töistä.

– Ville oppi nopeasti perusasiat. Hän kuunteli saamansa ohjeet ja juttu oli kerrasta selvä, sanoo ravintolapäällikkö Rene Rahikka.

Ravintolan kesä oli kiireinen, välillä hektinenkin. Työtunteja kesätyöntekijälle kertyi tasaisesti, vaikka aikaa oli piipahtaa välillä myös kaupungin kesätöissä.

– Läksin ravintolatöihin positiivisella asenteella. Jokainen päivä on ollut mielenkiintoinen ja erilainen, kertoo 18-vuotias Ville.

Kevään aikana keikkatyöt ravintolassa harvenevat, kun  Ville keskittyy ylioppilaskirjoituksiin. Heinäkuussa hänen palveluksiaan odottaa Suomen Puolustusvoimat.

– Armeijan jälkeen pyrin yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä, paljastaa Ville.

Ravintola MonAmin väki on ollut tyytyväinen kesämieheensä:

– Ville kehittyi nopeasti ravintola-alan moniosaajaksi. Asiakkaitten kanssa hän on pärjännyt hienosti ja myönteinen asenne kantaa nuorta miestä vielä pitkälle, arvioi Rene Rahikka.

Bastionissa töitä tarjolla

Haminan perinteinen kesätyötapahtuma MEE TÖIHIN pidetään nyt Hamina Bastionin holvistossa tiistaina 29.1. klo 12–17. Paikalle tulee joukko yrittäjiä ja yritysten edustajia, joille luodaan puitteet potentiaalisten kesätyöntekijöiden löytämiseen.

– Bastionissa on oivalliset puitteet työnantajan ja työntekijän kohtaamiseen. Jo nyt tapahtumaan on ilmoittautunut kymmenkunta yritystä, kertoo Kirsi Ala-Outinen Haminan TE-toimistosta.

Kahtena viime kesänä joukko nuoria työllistyi Haminan kaupungin tukeman kesäsetelin kautta. Yrittäjä sai seteliä vastaan 300 euron tuen nuoren työllistämiseen kahdeksi viikoksi eli 10 päiväksi. Näin työllistyi 156 nuorta, joilla oli yhteensä 76 työnantajaa.

– Monille nuorille juuri kesätyökampanjan kautta löytynyt työpaikka on ollut elämän ensimmäinen. Kun kesätyöseteleitä jaettiin vuosi sitten suoraan nuorille, nyt setelien jakaminen käy kesätyötapahtumassamme yrittäjien ja yritysten kautta, valistaa Ala-Outinen.

Kesätyö voi olla myös kesäyrittäjyyttä! Viime kesänä kaksi haminalaisnuorten teki kelpo tilin myymällä Tattoo-kadulla smoothie –annoksia. Kotkan kesästä monet muistavat vielä Lettupojan, jonka bisnes pyöri Palotorninvuorella.

– Neuvoja pienyrittäjäksi ryhtymiseen kävi vastikään kysymässä mönkkärin omistava poika. Hän tähtäsi vakaasti mönkkärillään talven lumityömarkkinoille!

– Bastionin kesätyötapahtuman tulee myös Eures-neuvoja Toni Vesanen, joka antaa viimeiset vinkin kesätöiden hakemiseen ulkomailta, kertoo Kirsi Ala-Outinen.

MEE TÖIHIN -kesätyötapahtuman järjestelyistä vastaavat Haminan kaupungin ohella TE-palvelut ja Eures sekä Hamina Bastioni.