Lumi ja kirpeä pakkanen toivottivat Matildan suomitunnelmiin jouluisella visiitillä Haminassa.

– Klassisen kouluratsastuksen juuret löytyvät vuosisatojen takaa sotaratsujen koulutusmetodeista, doma vaqueran perusta on paimennuksessa käytettyjen hevosten työn vaatimuksissa, Matilda kertoo.

Matildan elämäntarina on kansainvälinen. Hänen äitinsä on suomalainen ja isä saksalainen. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän on asunut Saksassa, opiskellut Hollannissa ja Espanjassa.

Haminassa hän käy säännöllisesti, kesäisin suvun mökillä ja usein joulunvietossa siskonsa perheessä.

Koti Matildalla on Espanjassa, hän kasvattaa ja kouluttaa hevosia omalla tallillaan, välittää myyntihevosia ja pitää valmennusklinikoita eri puolilla Eurooppaa.

Siitä, että kaikki tämä tapahtui, on kiittäminen erästä tiettyä hevosta Kannusjärvellä.

– Mummin talon lähellä harjoitteli usein ravihevonen jonka kutsumanimi oli Juuso. Olin 3-vuotias, kun näin sen ensimmäisen kerran, ja se kerta kaikkiaan lumosi minut, Matilda muistelee.

– Juuso oli ensimmäinen hevonen, jolla olen ratsastanut ja siitä syntyi kipinä. Menin kotona Saksassa 6-vuotiaana ratsastuskouluun ja teini-iässä sain ensimmäisen andalusialaisrotuisen hevoseni.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen Matilda lähti Hollantiin yliopistoon lukemaan hevostaloustiedettä (horse business management). Keski-Euroopassa kilpahevosten kasvatus on maailmanlaajuista liiketoimintaa, joka vaatii erityisosaamista.

– Olin työharjoittelussa suurella espanjalaisella kasvattajalla, ja andalusianhevoset tulivat entistä vahvemmin elämääni.

Siispä Jereziin, andalusianhevosten mekkaan. Kun Matilda haki kouluun 2013, oli hakijoita 300, joista pääsykokeisiin kutsuttiin 40. Sisään kouluun otetaan vuosittain vain neljä opiskelijaa, joten karsinta tuleville ammattiratsastajille ja -ratsuttajille on hyvin tarkkaa.

Entä mitä kuuluu Juusolle, joka oli alkusysäys uralle?

– Juuso on iäkäs, 31-vuotias ja voi hyvin. Kun haen sen illansuussa talliin, tulee se aina laukaten portille, kertoo Asta Haapanen, Juuson omistaja ja kasvattaja.

Juuso on amerikkalainen lämminverinen, ravurisukua. Kilpahevosta siitä ei lopultakaan tullut, mutta kylläkin mukava koko perheen harrastehevonen.

– Matilda käy tervehtimässä Juusoa joka kerta Suomessa käydessään. Niin nytkin jouluna, vanha ystävyys ei katoa.

  • Slider image
  • Slider image

Matilda Schmechel Andalusian kuninkaallisen ratsastuskoulun, Real Escuela Andaluza del Arte Ecuestre, oppilasnäytöksessä pari vuotta sitten. (Kuva Caballos de la Esperanza)

  • Slider image
  • Slider image