Vehkalahden koulun Uskalla Yrittää -tapahtumassa menestyneet nuoret yrittäjät. Oikeassa reunassa opettajat Ira Taskinen ja Paavo Kriktilä.

NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa perustetaan oikealla rahalla toimiva NY-yritys. Työelämätaidot ja  taloudenhallinta vahvistuvat sekä vuorovaikutustaidot ja yrittäjämäinen asenne kehittyvät. Ohjelma on avoin kaikille peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksissa opiskeleville.

Kotkasta lipun valtakunnalliseen finaaliin nappasi kolmen ysiluokkalaisen yritys EME Ny. Tiimissä ovat ahkeroineet Esra Ibolar, Ellinoora Nordström ja Matleena Parkko.

– Olemme valmistaneet kierrätysmateriaaleista asuja koirille ja kissoille. Liike­ide­am­me syntyi jo puolitoista vuotta sitten, mutta yrityksemme aloitti viime syksynä, kertoo Esra.

Kotkan finaaleissa kolmikko esitteli tyylikkäästi valmistamansa tuotteet.

– Hauskaa se oli, kun muut mukanaolleet koulumme edustajat kannustivat. Kotkan jälkeen listalla on jo seitsemän tilaustyötä, paljastaa Ellinoora.

Tiimin NY-opettaja Ira Taskinen arvioi, että ekologisuus oli ryhmän menestyksen takana.

– Toukokuun finaaliin mennessä esiintymistä on mahdollista vielä skarpata, videoilla muulla materiaalissa saadaan juttuun vielä terävyyttä, arvio opettaja Ira.

Parhaan messuosaston palkinnon sai Pyöräpäät Ny, joka takaa löytyy kaksikko Lauri Sorsa ja Ilari Viitasaari.

– Myymme käytettyjä fillareita kunnostettuina. Olen touhunnut maastopyöräilyn parissa 7-vuotiaasta lähtien ja tunnen alan. NY-yrittäjyyden loppuessa keväällä on mahdollista jatkaa kevytyrittäjinä, maalailee Lauri.

– Monissa perheissä pyörät jäävät lojumaan autotallin nurkkiin, kun mopoikä tulee täyteen. Olemme saaneet tarpeettomia pyöriä kunnostukseen lahjoituksena, voimme myydä niitä eteenpäin myös prosenttikaupoilla, selvittää pyörähommassa markkinointiin perehtynyt Ilari.

Kierrätetyillä pehmoleluillakin voi tehdä bisnestä, osoitti Ovistopparit Ny. Tiimin Aada Kaukiainen, Venla Niemi ja Peppi Raaska ovat valmistaneet kierrätyskamasta ovistoppareita sekä kosteudenkerääjiä.

– Kosteudenkerääjät autossa myös toimivat. Eivät ole auton ikkunat enää huurteessa sisältä, kun kissanhiekalla täytetty pieni pehmolelu makoile kojelaudalla, paljastaa opettaja-Ira omasta kokemuksestaan.

PikkuY Ny vetää yrittäjäkerhoa Vehkalahden koulussa 3.-4. luokkien oppilaille.

– Leikkien kautta mennään. Aloitimme syksyllä ja vuodenvaihteen jälkeen olemme perustaneen pikku yrityksiä, kertoo Taavi Suutari, jonka lisäksi tiimiin kuuluvat Tinja Lääti, Jaro Koskela, Pauliina Puhakka sekä Tomi Kuusela.

PikkyY Ny palkittiin Kotkan tapahtumassa parhasta yritysesittelystä.

– Hyvä paketti meillä oli, emmekä jääneet turhia lörpöttelemään lavalle, kuittasi Jaro.

Nuori Yrittäjyys -koulutuksella on Vehkalahden koulussa jo kahdeksan vuoden perinteet. Paavo Kriktilä on ollut opettajana mukana koko ajan, Ira Taskiselle tämä vuosi on toinen

Kotka-Haminan semifinaaleissa oli mukana nelisenkymmentä NY-yritystä ja 100  nuorta, jotka esittelivät ja myivät tuotteitaan ja palveluitaan messutapahtumissa kauppakeskuksessa.  Liike-elämän ja opetusalan ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi ja palkitsi parhaat yritykset, jotka etenevät toukokuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin.

– Lapsille ja nuorille on tärkeää löytää omat kyvyt, uskoa niihin ja päästä tekemään itse asioita. Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa se toteutuu, arvioi Maarit Koverola, Nuori Yrittäjyys -toiminnan moottori Cursorista.

Poikaporukka rynni tekstiileillä finaaliin

Haminaan tuli viideskin voittopokaali NY-yritysten Uskalla yrittää -kilpailuista Kotkasta. Toisen asteen kilpailussa ykköspaikan nappasi Ekamin joukkue SIT-MALUM Ny, joka on erikoistunut yksilöllisten huppareitten ja T-paitojen myyntiin.

Joukkueeseen kuuluvat kaksoistutkintoa lukio/liiketalous suorittava Verneri Taurama, kauppiksen opiskelijat Mici Puumalainen ja Toni Kiviranta sekä kokkiopiskelija Nuur Khalil.

– Laadukkaat paidat hankimme yhteistyökumppaniltamme Roseprintiltä, joka on auttanut meitä alkuvaiheissa monella tavalla, kertoo Verneri.

Alussa poikien yritys kauppasi tuotteitaan messuilla ja muissa myyntitapahtumissa, mutta nyt on aikeissa jo verkkokaupan perustaminen.

– Kotkan kilpailuissa meillä oli myyntipistekin, eikä tekstiilejä Haminaan takaisin juurikaan tarvinnut kantaa, kertoo Mici.

Alkupääomaksi jokainen sijoitti yritykseen 200 euroa. Rahaa alussa kuluikin, kun tekstiilejä piti ostaa varastoon. Videokuvaukset on yrityksen toinen toimiala, keikkojakin on takana jo tusinan verran.

– Alussa kuvauskeikat olivatkin tarpeen, kun raha meni alun investointeihin.

SIT-MALUM Nyt erottui muista sarjan kisaajista parhaalla liikeidealla ja ehjällä tulevaisuuden suunnitelmalla.

– Meillä on mahdollisuus jatkaa SIT-MALUMin kanssa ensi vuoteenkin. Jos se toteutuu, mukaan otamme yhteistyökuvioita esimerkiksi urheiluseurojen kanssa, paljastaa Verneri.

Kuluvan lukuvuoden aikana Ekamin lähes kaikki liiketalouden toisen vuoden opiskelijat osallistuvat NY-toimintaan. Lisäksi mukana on datanomeja ja Nuurin tapaan muutamia vahvistuksia muiltakin aloilta.

– Ekamin NY-yritysten tuotteiden ja palvelujen valikoima on ilahduttavan monipuolinen. Mukana on mm. liikunnan ja viestinnän sekä tekstiili- ja korualan yrityksiä. Myynnissä mm. saippuoita, smoothieita ja proteiinijuomia, kertoo NY-kaartia opettava Anne Kainlauri.

– Suurin osa NY-yrityksistä toimii kesään asti. Osa jatkaa kesän yli ja joillakin on SIT-MALUMin  tapaan pidemmälle meneviä suunnitelmia.

NY-yrittäjyyden taustalla on valtakunnallinen malli. Nuoret saavat suunnitella ja toteuttaa yrittämistään omista tavoitteistaan käsin.

Ekamissa NY-yrittämisen ohjaustunteja on viikoittain. Lisäksi nuoret osallistuvat yritystoiminnan työpajoihin ja tapahtumiin. Esimerkiksi ennen Helsingin finaalia keskitytään myyntipuheen hiomiseen.

– NY-vuosi on mainio mahdollisuus testata yrittäjähaaveita sekä harjoitella markkinointia, myyntiä, hinnoittelua oikeissa asiakastöissä. Ekamissa tavoitteena on tarjota mahdollisuutta kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoille, sanoo Anne Kainlauri.

  • Slider image
  • Slider image

EME Ny:n tiimi Kotkassa kunnon fiiliksissä: nuoret yrittäjät vas. Esra Ibolar, Matleena Parkko ja Ellinoora Nordström.

SIT-MALUM -tiimi vas. Toni Kiviranta, Mici Puumalainen, Verneri Taurama ja Nuur Khalil.

  • Slider image
  • Slider image