Matti Ämmälä on printtilehden vakaa kannattaja.

– Sanomalehtien alamäki alkoi vuosituhannen vaihteessa sähköisen median päästyä vauhtiin. Itse olen vanhan liiton mies. Päiväni alkaa aina aamukahvilla ja painotuoreella sanomalehdellä, sanoo Ämmälä, joka vietti viikonvaihteessa 80-vuotispäiviään.

Viipurissa viimeisenä rauhan keväänä syntynyt Ämmälä joutui pikkuvauvana evakkomatkoille, ensin Parikkalaan, josta sitten välirauhan jälkeen lähtö Siikalatvaan kauas Pohjanmaalle.

– Isä oli syntyisin Seiskarista, eikä hän viihtynyt lestadiolaisella alueella. Muutto tuli Kotkaan, kun Mussalosta löytyi osuuskaupanhoitajalle töitä.

Liikunnanohjaajaksi opiskellut Ämmälä pääsi Haminan Kymen Sanomiin ensin oto-miehenä avustamaan toimitusta urheiluasioissa, kunnes vuonna 1966 työ vakinaistettiin. Seuraavalla vuosikymmenellä vastuuta tuli toimituspäällikkönä, kunnes tuli muutto Poriin Satakunnan Kansan urheilutoimitukseen ja sieltä edelleen päätoimittajaksi Mäntyharjun Pitäjänuutisiin.

– Minulla on ollut monivaiheinen ura lehtimiehenä erilaisissa tehtävissä. 1990-luku oli vielä printtimedian kulta-aikaa. Senjälkeen lehdistön omistussuhteet alkoivat elämään. Suurin omistaja ei aina ollut toiminnan kannalta se paras, pohti Ämmälä viitaten lähes kaikkia Kaakkois-Suomen lehtiä vielä 1990-luvulla hallinneeseen Sanoma Oy:öön.

– Sähköinen media rynnii nyt eteenpäin nopeudellaan. Uutiset ovat mobiileissa jo ennen lehtien painamista. Syvällisen tiedon uutisen taustoista saadakseen on vielä turvattava painettuun lehteen.

Vauhti hirvittää vanhaa toimittajaa, mutta vanhoja aikoja on mukava muistella:

– Olisi hienoa, jos hevosvetoinen 1950-luku vielä palaisi. Silloin ihmisillä oli aikaa toisilleenkin!

Matti Ämmälä tunnettiin takavuosina intohimoisena urheilumiehenä, jolle hiihto oli läheinen laji.

– Haminalaisena toimittajana pääsin Hiihtoliiton haminalaisen puheenjohtajan Hannu Koskivuoren ja huippuhiihtäjä Marjatta Kajosmaan avulla myös hiihdon sisäpiireihin. Nyt eivät maamme hiihtäjien menestykset saa minua enää hihkumaan TV:n äärellä.

Haminalaisena pesäpallo on Ämmälälle ollut aina tärkeä laji. HP:n mahalasku viime kaudella jätti huonon maun.

– Haminan pesäpalloilun pitäisi ottaa oppia pohjalaisesta hulluudesta. Nuoriso pitää saada takaisin pesäpallokentille, todelliseen nousuun tarvitsisimme uutta Kari Lindbergiä, maalailee Ämmälä.