Suomen kilpahiihto on kuitenkin nyt niin vakavan tilanteen edessä, ettei se soppa taida kaivata minun amatöörilusikkaani. Suomi jäi mitalitilastossa jaetulle sijalle kymmenen yhdellä vaivaisella pronssimitalilla. Ei tullut Iivo Niskasesta Mr. Seefeldiä, niin kuin rohkeimmat hiihtoniilot ennen kisoja toivoivat.

Toisin olivat asiat vuonna 1964, jolloin samoilla seuduilla, Innsbruckissa ja Seefeldissä, järjestettiin talviolympialaiset. Useimmat ikäiseni muistavat Eero Mäntyrannan kulta- ja hopeahiihdot sekä Veikko Kankkosen normaalimäen kultahypyt. Yhtä lailla harmittelemme edelleen, kun Viki Kankkonen jäi tai jätettiin suurmäessä hopealle kiistanalaisen alastulotulkinnan seurauksena.

Suomi oli pohjoismaisissa hiihtolajeissa Innsbruckin kisojen toiseksi paras maa kahdeksalla mitalilla. Tuloksena oli peräti kolme kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Edellä oli vain Neuvostoliitto ja taakse jäivät niin Norja kuin Ruotsikin.

Tuohon aikaan Haminan yhteislyseossa, jota silloin kävin, oli oppituntien välissä myös aito ruokatunti. Me vehkalahtiset vietimme ruokatunnin aika usein Tohmon baarissa, joka sijaitsi silloin Sibeliuskadulla. Siellä oli myös televisio. Muun muassa Eero Mäntyrannan kolmenkympin kultahiihtoa torstaina 30.1.1964 saatoimme näin jännätä ihan livenä.

Kohta meillä on jännättävää ihan omasta takaa. Eduskuntavaalit lähestyvät ja vaalikuume kasvaa.

Puoli vuotta sitten moni luuli, että vaaleista tulee maahanmuuttovaalit. Moni perussuomalainen taisi jo toivoakin, että näin kävisi. Vuodenvaihteen jälkeen maahanmuuttoasiat saivat kuitenkin antaa tilaa vanhusten hoivapalveluja koskevalle keskustelulle.

Laineet löivät korkeina – aiheesta. Vasemman puolen laitahyökkääjät olivat jo kovasti vaatimassa, että vanhusten hoivaa ei saa antaa laisinkaan yksityisille toimijoille. Se on kova vaatimus, kun tällä hetkellä kunnat ovat ulkoistaneet jo yli puolet hoivapaikoista yksityiselle tai kolmannelle sektorille.

Kuukausi sitten kirjoitin Reimarin kolumnissani, että hoivapalvelujen laatu ei ole kiinni siitä, kuka palvelun tuottaa. Viime käden vastuu on nimittäin aina palvelujen järjestäjällä, tällä hetkellä kunnilla.

Minusta eduskuntavaalit eivät saisi keskittyä yhden asian ympärille. Vaaleissahan on kyse koko maan ja koko yhteiskunnan kehittämisestä: sosiaali- ja terveyspalveluista, koulutus- ja kulttuuriasioista, sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta, maatalouspolitiikasta, ympäristöasioista sekä mm. yrittäjyyden ja elinkeinoelämän edellytyksistä.

Yksi hyvinvointiyhteiskunnan lähtökohdista on se, että julkinen talous on kunnossa. Mitä korkeammaksi työllisyysastetta saadaan, sitä suuremmaksi verotulot nousevat ja edellytykset julkisen talouden tervehdyttämiselle paranevat. Valtion velan kasvattamisen varaan nojaava kehitys ei ole tervettä.

Ennakkoäänestys alkaa kuukauden päästä 3. huhtikuuta ja varsinainen vaalipäivä on siis 14. huhtikuuta. Oma vaaliohjeeni on ollut aina se, että vain annettu ääni vaikuttaa siihen suuntaan, mihin itse yhteiskunnan haluaisi kehittyvän.

Vaaliuurnilla tavataan!

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.