Kokeilin Kymen Sanomien vaalikonetta, jossa vastausvaihtoehdot ovat kahden ääripään välissä; täysin samaa mieltä tai täysin eri mieltä. Valinnan jälkeen en ollut ollenkaan varma, että vastaus kuvasi omia mielipiteitäni, ehkä enemmänkin vaihtoehtoarvailuja.

”Helsingistä Porvoon kautta Kouvolaan rakennettavaa oikorataa on kiirehdittävä.”

Väite sisältää jo tiedon radasta. On kysymys vain kiirehtimisestä. Rantaratavaihtoa ei edes esitetä, vaikka entisenä vantaalaisena olisin halunnut puolustaa rantaratavaihtoehtoa ja löytää väitteen, jossa yhtä varmasti puolustettaisiin rantarataa kuin vaalikoneen kysymysten laatija Porvoo-Kouvola -rataa. Kokemusta nimittäin on sähköradan maagisesta vaikutuksesta alueen kehittymiseen.

Tuusulan moottoritie oli jo olemassa, kun muutin Helsingin maalaiskuntaan Tikkurilan läheisyyteen. Tikkurila oli tuolloin kuin mikä tahansa kituva kirkonkylä, mutta kun tuli sähkörata, niin alkoi nousta asumuksia asemien läheisyyteen. Helsingin maalaiskunnasta tuli Vantaa, yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Väkiluku yhä vain kasvaa ja kasvaa myös läntisen radan ansiosta. Moni ajaa autolla asemalle ja sieltä Helsingin keskustaan ilman parkkiongelmia, ja parhaimmillaan kymmenessä minuutissa moottoritietä ajavan tunnin bussimatkan sijaan.

Alueuutisten mukaan Turun poliitikot ja yliopistoihmiset ovat jo päättäneet saada uuden tunnin radan Helsingin ja Turun välille. Tuleeko sekin ennen rantarataa, joka hyödyttäisi Kotka-Haminan satamaliikennettä ja pelastaisi paikallisen asukaskadon, samalla Helsingin asuntopulaa?

”Kouluissa tarvittaisiin ensisijaisesti tiukempaa kuria ja jämäkämpää otetta.”

Toimiva kurinalaisuus syntyy ymmärryksen kautta. On hyvä muistaa, että lapset ovat lähiympäristönsä peilejä eli matkivat omia aikuisiaan ja tietenkin median sekä digimaailman luomaa kulttuuria.

Kun nuorena opettajana astuin ensimmäiseen koululuokkaani, kolmekymmentäkuusi tokaluokkalaista nousi seisomaan. He olivat ihan hiljaa, vastasivat tervehdykseen ja istuutuivat, kun saivat luvan. Työrauha ja toisen kunnioittaminen olivat itsestäänselvyyksiä, jo kotona opittuja taitoja. Nykyisillä kouluvierailuilla olen usein todennut, et­teivät oppilaat aina tohinoiltaan edes huomaa, että opettaja on tullut luokkaan.

Koulukirjoilla ja läksyillä, kuin myös opettajalla on suuri merkitys kuriin, kouluviihtyyteen ja syrjäytymiseen. Ei ollut vaalikoneessa väitettä luovuuden ja kädentöiden positiivisesta vaikutuksesta kurinpitoon ja jämäkämpään otteeseen. Ei ollut myöskään väitettä yhdenvertaisuuslain valvonnan tarpeesta niin opetuksen, oppimateriaalin kuin koulurakennusten ja -matkojen suhteen monikirjavissa kouluratkaisuissa.

”Maahanmuuttajien määrän lisääntyminen vie Kaakkois-Suomea hyvään suuntaan.”

Ei ole olemassa yhtä maahanmuuttajajoukkoa. On työperäisiä maahanmuuttajia, jotka paikkaavat työvoima- ja asukaspulaa ja jotka ovat perheineenkin tervetulleita. Avioliiton kautta tulleet ovat puolison vastuulla ja yleensä kotoutuvat hyvin yhteiskuntaamme. Kolmas ja suurin ryhmä ovat turvapaikanhakijat. Valtio ja kunnat uhraavat isoja rahoja turvapaikanhakijoihin ja oleskeluluvan saaneitten kotouttamiseen, mutta tulokset ovat vähäisiä satsauksiin nähden. Suurin osa tulijoista jää kielitaidottomiksi luku- ja kirjoitustaidoista puhumattakaan. Olisin toivonut väitettä turvapaikanhakijoitten oppivelvollisuudesta kotoutumisen edistämiseksi, sillä vain luku-, kirjoitus- ja kielitaitoinen voi sopeutua uuteen kotimaahansa ja jopa työllistyä jonain päivänä. Siihen olisin vastannut ”täysin samaa mieltä”.

”Sitä saa, mitä tilaa”, joten listoilla saisi olla luottamuksen arvoisia ehdokkaita, jotka pystyvät keskustelemaan ja tekemään kompromisseja vaikka yli puoluerajojen kansan ja varsinkin lasten ja nuorten, tulevien aikuisten parhaaksi.

Valoisaa ja valaisevaa vaaliaikaa!

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.