Haminan ilmastolakon banderolleja esittelemässä Nuvan puheenjohtaja Sanni Korjus (oik.) Tia Apo ja Anni Hytti sekä Galina ja Aleksi Pietilä.

Tapahtuman alullepanija, Haminan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sanni Korjus kertoi, että kaikki lähti pettymyksestä päättäjiin:

– En koskaan olisi uskonut aikani päättäjien aiheuttavan näin suurta pettymystä, että on turvauduttava taistelussa ilmastonmuutosta vastaan näin äärimmäiseen keinoon, kuin koululakot, sanoi Sanni Korjus, jonka kutsu tyhjensi lähialueen koulut.

Tapahtumassa kirjattiin ilmastonmuutos-adressiin yli 150 nuoren nimet.

– Tavoitteena on pelastaa maapallo ja minä aion tehdä siinä oman osuuteni, sanoi Henna Mäkelä Pappilansalmen koulusta.

Galina Pietilä oli tapahtumassa poikansa Aleksin kanssa.

– Tässä on lastemme tulevaisuus! Kukaan ei voi vain istua ja pelata, vaan kaikkien on pakko tehdä jotakin, sanoi Pietilä.

Kotkalainen Jorma Kervinen osallistui tapahtumaan innostuneena.

– Nuorisomme on hyvällä asialla! Eduskuntatalon edustalla vastaavassa tilaisuudessa oli tuhansia nuoria. Toivon todella, että nuorten viesti menee päättäjien sydämiin, sanoi Kervinen, joka on Luonnonsuojeluliiton Kaakkois-Suomen yhdistyksen hallituksen jäsen.

Sanni Korjuksen puhe Haminan ilmastolakko -tilaisuudessa:

Ilmaston pelastamisessa on kiire!

Mieltä lämmittää nähdä näin monen haminalaisen nuoren välittävän tulevaisuudestamme. Kiitos!

Ilmastonmuutos on aikamme vakavin globaali uhka, kuten kaikki tiedämme. En koskaan olisi uskonut minun aikani päättäjien aiheuttavan näin suurta pettymystä, että on turvauduttava niin äärimmäiseen keinoon, kuin koululakot.

Olen ärsyyntynyt usein kuullessani, että ihmiset ovat toiveikkaita, koska nuoret pysäyttävät ilmastonmuutoksen. Me emme pysäytä eikä meidän tehtävä ole korjata teidän aikuisten sotkuja.

Ei yksinkertaisesti ole aikaa sille, että kasvamme ja otamme paikan päättäjinä. Toimia on tehtävä jo tulevalla hallituskaudella ja tällä nykyisellä valtuustokaudella, koska toimenpiteet olisi tullut aloittaa vuosikymmeniä sitten.

Eikä teidän poliitikkojen tarvitse kuunnella meitä, kuunnelkaa tutkijoita ja asiantuntijoita, ketkä ovat puhuneet tästä jo kauan.

Olen kyllästynyt kuulemaan puhetta siitä, ettei Suomi tai Hamina voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen, koska olemme niin pieniä.

Ajattelen samoin, kuin nämä ilmastolakot aloittanut ruotsalainen Greta Thunberg.

Jos vain muutama lapsi maailmalla on saanut aikaan otsikoita olemalla menemättä kouluun, niin mihin pystymmekään kaupunkina, saati kokonaisena kansakuntana?

Koskaan ei ole liian pieni tekemään muutoksia.

Hamina onkin tehnyt jo asioita, kuten lähtenyt mukaan hiilineutraali-kunta-hankkeeseen, mutta tarvitaan lisää. Hinku-hankkeeseen on sitouduttava enemmän, koska tällä hetkellä hankkeen tavoitteista ollaan jäämässä jälkeen.

Hamina tarvitsee myös esim. kunnollisen julkisen liikenteen, jotta esim. Kouvolaan pääsee muullakin kuin henkilöautolla.

On äärimmäisen tärkeää, että etenkin vaalien alla poliitikot havahtuvat tähän tosiasiaan nyt, koska pian tilanteen korjaaminen ei ole enää mahdollista.

Ilmasto ei odota.

Haluan haastaa Haminan kaupungin pitämään kunnianhimoisesti hinkusta kiinni, laatimaan konkreettisia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ottamaan ilmaston sekä ympäristön näkyväksi osaksi kaupungin strategiaa.

Koululakkoja ei enää tarvita, kun ryhdytään niihin poliittisiin toimiin, jotka ovat olleet mahdollisia kokoajan.

On naurettavaa, että ilmastonmuutoksen torjumisesta on tehty vaalikoneisiin mielipidekysymys, koska meillä ei ole kuin yksi vaihtoehto. On pakko toimia.

Tekosyyt toimimattomuudelle alkavat loppua, mutta niin loppuu aikakin.

En ole täällä tänään, jotta jatkettaisiin samalla linjalla, kuin ennenkin. Olen täällä tänään näiden nuorten ja maailmalla tuhansien muiden kanssa vaatimassa meidän tulevaisuutemme pelastamista. Voin vakuuttaa, etteivät koululakot tule maailmalla loppumaan ennenkuin sen tulevaisuus on turvattu.

SANNI KORJUS
Haminan nuvan puheenjohtaja