5-vuotiaat lapset seurasivat herkeämättä jätteitä siirtävän koura-kahmarin toimintaa.

Bussin saavuttua voimala-alueelle jaettiin kaikille lapsille ja aikuisille asianmukainen varustus eli suojakypärä ja -lasit, jonka jälkeen päästiin etenemään laitoksen tiloihin. Hyötyvoimalaitoksessa työskentelevät Juho Halinen ja Toni Ström kertoivat vierailijoille loppujätteen matkasta, käsittelystä ja sen muuntamisesta energiaksi tehtaassa.

Kuulimme muun muassa, että päivittäin noin 40 roska-autoa käy kippaamassa kuormansa voimalaan ja että voimalaan tulee noin puolen miljoonan ihmisen kotitalousjätteet, joista kauemmat aina Mikkelistä ja Porvoosta asti. Voimalan savupiipuista tuleva savu on lähinnä vesihöyryä, sillä jätteen palamisesta tulevat kaasut saadaan puhdistettua 99,9%:n tarkkuudella.

– Esille oli nostettu myös tavaroita, jotka eivät kotitalouden roskiksiin kuulu. Joukossa oli mm. hiiltyneitä metalliesineitä ja pienelektroniikkaa. Nämä ovat tavaroita, jotka eivät uunin suuresta lämmöstä huolimatta pala, vaan saattavat jopa vahingoittaa voimalan laitteistoa, kertoo Kaisu Kaivola Marian Tarhan ja vanhempaintoimikunnan puolesta.

Lapset kyselivät aktiivisesti tehtaan toiminnasta ja huomattiin, että myös he olivat ympäristöasioita pohtineet.

– Alkuinfon jälkeen pääsimme tutustumaan valvomoon, josta oli hyvät näkymät isoon halliin, jossa kahmari nosti jätettä poltettavaksi. Valvomossa lapset pääsivät istumaan myös kahmarin ohjauspaikalle ja saivat kahmarin ajokortit.

Lapsilta kysyttäessä retki oli tosi kiva ja heille jäi päällimmäisenä mieleen valvomossa käynti, koska siellä sai istua kahmarikuskin paikalle. Tuukka, 5, kommentoi retkeä näin:

– Kivointa oli se koura–kahmari, mikä oli kuin jättihämähäkki, niin iso, ettei käsillä pysty näyttää.

– Ja sit se läpinäkyvä lattia oli aika jännä, pohti Topi, 5.

– Niin ja me saatiin karkkia, kiteytti Onni, 5.

– Kun syötiin eväitä, se oli tosi kivaa, kuvaili Linnea, 5, retken antia.

  • Slider image

Kaatopaikalle viety kotitalousjäte hyödynnetään Kotkan Energian hyötyvoimalaitoksessa energiana, jolla korvataan Venäjältä tuotua maakaasua. Hyötyvoimalaitoksen ansiosta alueen jätehuolto täyttää jo nyt EU:n ja Suomen valtion tulevat jätteenhyötykäyttötavoitteet. Hyötyvoimalaitoksen rakennustyö käynnistyi syksyllä 2006, ensitulia vietettiin marraskuun alussa 2006. Koekäyttöön laitos otettiin lokakuussa 2008. Kaupalliseen käyttöön laitos valmistui huhtikuussa 2009.

  • Slider image