Metsäkylän koulu.

Molempien koulujen ovet sulkeutuvat kevätlukukauden 2020 jälkeen, sillä Husulaan rakennettavan modulikoulun pitäisi olla valmis syyslukukauden 2020 alkaessa. Lopullisen niitin arkuun iskee Haminan kaupunginvaltuusto toukokuun kokouksessaan.

Jos Metsäkylässä ei enää uskota ihmeeseen, Kannusjärvellä uskotaan.

Kaupungin johto pantiin ahtaalle molemmissa kouluissa. Vaadittiin selityksiä koulukyytien suunnitteluun sekä haluttiin esille todelliset säästölaskelmat.

– Tammikuun päätös tuli nopeasti. Koulujemme lakkauttaminen edellyttää lisätilojen rakentamista Husulan moduliin. Hintalaskelmat puuttuvat yhä, meille on tarjolla vain höttöä, sanoi Tuukka Sandström Metsäkylän tilaisuudessa.

Kannusjärvellä aikataululaskelmat ampui alas kyläläinen Markku Näkki, joka työkseen ajaa bussia Kannusjärvenkin linjoilla.

– Nuo aikataulut ovat liian tiukkoja, ei voi toimia. Kiire on kuljettajalle painajainen, sanoi Näkki ilmoittautuen vapaaehtoiseksi kuljetuskonsultiksi.

Kasvatus- ja koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja Tomi Tuomisalo vakuutti, että valiokunnalla on aito halu ja pyrkimys luoda puitteet siihen kuntoon, että lapsilla olisi kylissä hyvä käydä koulua.

Koulukuljetusten aikataulut eivät miellyttäneet.

– Koulupäivät venyisivät lapsilla kaksi tuntia parhaillakin aikatauluilla ja tuohon kahteen tuntiin ei sisälly vielä matkat kotoa bussipysäkille, alleviivasi Sandström.

– Kaupunki on valmis kuljetuksissa erilaisiin kokeiluihin, jos laaditut aikataulut eivät toimi, lupasi kehitysjohtaja Liisa Koski-Lukkari.

Kannusjärvellä kaupunginjohdon kaavailuja oli kuulemassa kolmisenkymmentä kyläläistä, Metsäkylässä vain tusinan verran. Kannusjärveläisten tuntoja avasi tunteikkaassa puheenvuorossaan Kalervo Tulokas:

– Haminan keskustaa on kehitetty viime vuosina kymmenillä miljoonilla euroilla. Kannusjärven koulu on oikeutettu jatkoaikaan vallankin, kun ennuste on jatkossakin yli 30 oppilasta. Lapsiperheiden eriarvoisuus näkyy räikeänä, kun meiltä ollaan viemässä koko kylän ainoa toiminnallinen keskus, sillä koulun mukana menee päiväkoti, esikoulu, illan vapaa-ajanharrastukset, ihan kaikki, sanoi Tulkokas.

Lapsiperheen isä Jussi Suurnäkki oli huolissaan lasten harrastuksista:

– Jos koulu loppuu, harrastukset on haettava kaupungista. Kaupunkiko ne kyydit kustantaa, kysyi Suurnäkki.

–  Koko prosessi tuntuu yksinkertaisesti häpeälliseltä koko kaupungin kannalta, kiteytti Hannah Honkanen Metsäkylästä.

Kaupunginjohtaja Hannu Muhosen viesti oli selvä: Haminan on supistettava kouluverkkoaan putoavien oppilasmäärien paineessa eikä kaikkien haluja voi koskaan toteuttaa.

– Päättäjän on nähtävä kokonaisuus, jota meidän on ratkottava laskevien syntyvyyslukujen ja kasvavan vanhusten määrän paineessa, sanoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Titta Erkkilä (sd).

Metsäkylän koulussa 22 vuotta opettajana työskennellyt Juha Toivanen tunnustaa, että vaihtoehtoja on vähän, kun oppilasennuste on yhä laskussa. Kyläkoulu on katoava ilmiö koko maassa.

– Meillä kokeiltiin viime vuonna myös teknologia-avusteista opetusmahdollisuutta, mutta toimivaa ratkaisua ei löytynyt. Teknologiasta voi olla apua, muttei opetusta yksin sen varaan voi järjestää, arvioi koulunjohtaja Toivanen.

– Metsäkylän koulurakennus piti purkaa jo vuosia sitten, kunnes huomattiin, että koulu oli terve. Tasepapereissa pyörinyt korjausvelka oli painaa koulun katepillarin alle, muisteli Toivanen.

Kannusjärven koulussa opettajana 27 vuotta työskennellyt Markku Löfman on pettynyt koulua uhkaavasta kohtalosta.

– Pari virkavuotta minulla olisi vielä jäljellä ja toivon todella, että saan tehdä työni loppuun täällä, sanoi Löfman.

Jos koulu lähtee, jatko yksityiskouluna haaveissa

Metsäkylän ja Kannusjärven suunnitelmissa on yhteisen kannatusyhdistyksen perustaminen ja tavoitteena on jatkaa koulujen toimintaa kannatusyhdistyksen pyörittämässä yksityiskoulussa.

– Kyläläisten tahto tutkitaan ensin. Jos halua yksityiskoulun perustamiseen löytyy, siihen on olemassa selvät mallit, toteaa Tuukka Sandström Metsäkylästä.

Itsenäiselle yksityiskoululle voi hakea toimilupaa valtioneuvostolta, mutta vasta siinä vaiheessa, kun Haminan kaupunki on tehnyt koulujen lakkautuspäätöksen. Selvittelytyö kuitenkin on käynnissä kustannuslaskentaa myöten.

– Yksityiskoulun toimiluvan käsittely kestää vuoden ja luvan saamisen keskeinen edellytys on, että Haminan kaupunki puoltaa hakemusta, selvittää Hannah Honkanen, kaupunginvaltuutettu Metsäkylästä.

– Yksityiskoulujen talous toimisi samalla pohjalla kuin kuntien koulut. Kulut katettaisiin valtionosuuksilla, jotka yksityiskouluille ovat vielä runsaammat kuin kuntien pyörittämille kouluille, valistaa Honkanen.

Koulukiinteistöjen tulevaisuuden pohtiminen ei ole se kiireellisin asia.

– Kannatusyhdistys voisi ostaa koulukiinteistöt kaupungilta mutta kaupunki voisi myös lahjoittaa muuten tyhjiksi jäävät koulunsa.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Tuukka Sandström vaati Metsäkylän koulun tilaisuudessa selvityksiä koulujen lakkauttamisesta tulevista säästöistä.

Kannusjärveläinen kaupunginvaltuutettu Kalervo Tulokas (oik.) piti tunteikkaan puheenvuoron kyläkoulun puolesta. Tulokkaan vieressä kyläläisistä Harri Kolsi sekä Erkki Suurnäkki puolisoineen.

Kannusjärven koulu.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image