Jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa hallitseva maailmanmestari, Suomi, jäi alkulohkonsa neljänneksi ja putosi ensimmäisessä jatkopelissä. Sanottiin, että pelaajilta puuttui joukkueelle pelaamisen taito. Itsekkyys meni joukkueen edun edelle.

Suomi on pärjännyt erinomaisesti monissa kansainvälisissä vertailuissa. Tätä voi pitää ihmeenä. Olemmehan pieni kansa isossa maassa. Eteemme on tullut myös monia ylivoimaiselta tuntuvia haasteita, kuten sotia ja lamavuosia. Niistäkin on selvitty. Yhtenä selityksenä Suomen menestymiselle on pidetty kykyä pelata joukkueelle. On ymmärretty puhaltaa yhteen hiileen.

Olen huomannut, että myös eteläpohjalaiset ja savolaiset osaavat joukkueelle pelaamisen taidon. On heilläkin sisäisiä ristivetoja, mutta ulospäin he toimivat yhtenäisesti. Isojen hankkeiden ajamiseksi ne valjastavat vankkureiden eteen aina myös vahvat ikiaikaiset vaikuttajansa, kuten Esko Ahon ja Jorma Ollilan tai vastaavasti Paavo Lipposen ja Olli Rehnin. Sekä eteläpohjalaisilla että savolaisilla on historiallisten maakuntien tausta, vahva identiteetti ja heimoluonne. Kaikki nämä ovat hyviä eväitä joukkuehengen syntymiselle.

Historiallinen ja vaikutusvaltainen Viipurin lääni leikkautui sotien jälkeen Kymen lääniksi. Rampautetulta uudelta lääniltä puuttui vahva keskuskaupunki, jollainen Viipuri oli ollut. Kouvola ei sellaiseksi kasvanut, vaikka se hallinnollisena pääkaupunkina toimikin. Kotka ja Lappeenranta pitivät siitä huolen. Läänin läntisin osa muodostui Kymenlaakson maakunnasta, joka ei oikeastaan ole maakunta. Se kun on sekoitus Karjalaa, Savoa, Uuttamaata ja jopa Hämettä. Maakunnan ulkoiset tunnusmerkitkin Kymenlaakso sai vasta 1930-luvulla, jolloin maakuntaliitto perustettiin ja Uuno Klamin Kymenlaakson laulusta tuli maakuntalaulu.

Mahtaisiko edellä kuvattu olla yksi syy siihen, että Kymenlaakso ei edelleenkään tunnu yhtenäiseltä joukkueelta. Eteläisen ja pohjoisen osan ristiveto tulee esille niin suurissa ratahankkeissa, rantarata vastaan oikorata, kuin maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisasioissakin. Maakunnan sisäiset jännitteet hidastavat varmasti valtion investointipäätösten kohdistumista alueelle ja nostavat kynnystä yritysten etsiessä sijoituspaikkoja tuotantolaitoksilleen ja muille yksiköilleen.

Tuoreimmat selvitykset Kymenlaakson ja myös Kotkan-Haminan seutukunnan vahvuuksista ja kehitysnäkymistä kertovat kuitenkin, että tunnelin päässä näkyy valoa. Alueen sijainti meren äärellä ja Venäjän rajan tuntumassa, uudistuva metsäteollisuus sekä erinomaiset logistiset yhteydet niin länteen kuin itään ovat Kymenlaakson vahvuuksia edelleen. Vireillä on useita näihin nojaavia kehitys- ja investointihankkeita. Saaristo, Kymijoki, lukuisat luonnonpuistot sekä elinvoimaiset kulttuuritapahtumat tarjoavat ison potentiaalin matkailuelinkeinolle. Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys tuo esille kuitenkin huolen siitä, että alan palveluja ei ole kyetty synnyttämään mahdollisuuksien tarjoamassa mitassa.

Väestön väheneminen ja ikääntyminen, maan keskiarvoa korkeampi työttömyys- ja erityisesti nuorisotyöttömyysaste sekä monet seutukunnan vetovoimaisuutta heikentävät tekijät ovat iso haaste alueen päättäjille niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Negatiivisesta kierteestä ulospääsyn ja tarjolla olevien mahdollisuuksien hyödyntämisen edellytyksenä on, että osataan pelata joukkueelle. On tunnistettava yhteiset tavoitteet. Itsekkäät, kuntakohtaiset ja myös yrityskohtaiset lyhyen ajan intressit on unohdettava. Tarvitaan koheesiota – ei sirpaloitumista.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.