Äänestäminen on todella arvokas etu, ja varmaan moni hiljainen ääni tulisi mukaan, jos politiikka toisi kehitystä ja hyvinvointia, mutta koko ajan näyttää yhä riitaisemmalta taistelutantereelta koko Arkadianmäki. Uudet järjestelytkin tehdään aina niin kun ennenkin. Voittajapuolue muodostaa hallituksen, joka saa taustavoimakseen enemmistön kansanedustajia ja opposition ruotimaan ja estämäänkin päätöksiä.

Entä jos toimittaisiin toisin ja hallituksen jäsenet olisivatkin jatkossa eniten ääniä saaneista puolueista sekä muista voittajista? Heitähän kansa on halunnut valtaan. Päätöksenteko alkaisi perustua kuunteluun ja keskusteluihin sekä kompromisseihin, jossa ei poljeta ketään eikä kenenkään elämää eikä myöskään aseteta etuoikeutettuun asemaan yhtään kansanryhmää. Riitelyyn, syytöksiin ja vastaväittelyihin käytetty aika voisi olla ymmärtävää kompromissien hakua, sillä laki, joka on sopiva vain osalle kansaa, ei ole toimiva kaikille kansalaisille elämän arjessa.

Uudet haasteet vaatisivat uutta ajattelua, uusia tutkimuksia. Varsinkin peruskoulun putsausta tarvittaisiin koko kansan hyvinvoinnin edistämiseksi ja tunneälyn tunnustamista ja hoitoa yhtä tärkeänä kuin tietoja, tekniikkaa ja liikuntaa.

Ajan hengen mukaan kaikki keskitetään ja ensisijaisesti taloussyistä, mutta usein on niin, ettei ”vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee”. Jos otettaisiin huomioon luonnon omia ratkaisuja, tuskin ihmisyyttä näivettävää keskittämisvimmaa olisi syntynytkään.

Suomi on täynnä järviä ja jokia, kaupunkeja ja kyliä. Järvien olemassaolo perustuu jokiin, lähteisiin ja sateisiin, jotka tuovat uutta vettä. Joet, ojat ja aurinko hoitavat liiat pois. Ilman kiertävää puhdasta vettä järvi pilaantuisi ajan mittaan käyttökelvottomaksi.

Kaupungit ovat kuin järviä. Ne antavat yhä suuremmalle joukolle työtä ja asuinpaikan, koko maalle talouskasvua. Siksi monet poliitikot haluavat lisää isoja kaupunkeja ja asukasvirtoja. Tuotto- ja tehokkuustilastotkin puhuvat keskittämisen puolesta. Mutta täysin on unohdettu, että kehittyvä kaupunki tarvitsee myös maaseutua ja sen luonnosta kerättyjä tai kasvatettuja antimia, niin kuin järvi tarvitsee jokia ja puhdasta vettä.

Tuotealkuperä on alkanut hämärtyä, sillä kaupasta voi ostaa kaiken tarvittavan hienosti pakattuna. Ruoka ikäänkuin ilmestyy hyllyille ihan itsestään saastuttamattomista tehtaista kaukaakin, kunhan kuljetuskaluston polttoaineet tai kuljetustavat uusitaan.

Nähtäväksi jää, ymmärretäänkö uudessa eduskunnassa kylien ja lähikoulujen merkitys koko kansan hyvinvoinnille. Entä jos keskittäminen jatkuu ja maaseutu jatkaa kuihtumistaan? Joudutaanko suunnittelemaan viljelmiä kerrostalojen katoille tai parvekkeille tai puistoihin tai siirtymään laboratoriotuotteisiin? Hiilidioksidistahan voi jo tehdä ruokaa, ja ötököitä voi kasvattaa ihan kotikeittiössä. Ilmastonmuutoksen takia ei saisi suosia maaseudun lihaa, maitoa, viljaa ja puutarhatuotteita eikä kuljetuksia, vain sähköä, aineita ja laitteita sekä robotteja. Ankealta vaikuttaa ihmisen tulevaisuus, jos näin käy.

Sen sijaan että ahdistetaan kansalaisia maailman murheilla, valtiovalta voisi hyödyntää suomalaista huippuosaamista ja mahdollistaa ongelmaratkaisuja oman maan tarpeisiin ja jopa koko maailman käyttöön. Osaamista on jo, mutta enemmänkin olisi annettavaa, jos kansa saisi tarvitsemansa koulutuksen ja rahoituksen aina alaluokkalaisista yliopiston tutkijoihin.

Ihminen elää vain vajaat sata vuotta, ja sen historiallisesti lyhyen elämän pitäisi kyllä olla iloista ja elämisen arvoista yhtä lailla maalla kuin kaupungissakin.

Marita Hauhia

Kirjoittaja on kotkalainen kirjailija ja Rock´n blues -talkoolainen, jolla on vankka opetus- ja haminalaistausta.