Liki puoli miljoonaa euroa maksaneen urakan toteutti porvoolainen MPV-infrarakenne Oy. Yrityksen työpäällikkö Ville Piirainen sanoo, että poikkeuksellinen urakka oli erilainen haaste.

– Homma eteni hyvien suunnitelmien vuoksi hyvin, vaikka lämpötilat vaihtelivat –25 asteesta +25:een. Varsinainen leipälajimme on kuitenkin siltojen rakentaminen ja korjaaminen sekä erilaiset betonirakenteet, kertoi Piirainen.

Museovirasto oli tiiviisti mukana valvomassa työtä, valvojana toimi Vesa Laulumaa.

– Huoltotunnelin rakentamista helpotti se, että valli on tehty huolella ja hyvien suunnitelmien mukaan. 58 kasematin yläpuolella kulkeva tekniikkatunneli kesti hyvin, luonnehtii Haminan kiinteistörakennusmestari Ulla Enamo-Posti 1810-luvulla valmistunutta Bastionia.

Haasteitakin työssä oli:

– Meidän oli läpäistävä kaksi muuria. Takimmainen eli Vallikentän puoleinen muuri selvitettiin vaivattomasti, mutta vallin keskelle jäävä muuri oli kovaa tavaraa. Betonia siinä ei ole säästelty ja olihan silloin hyvää aikaa rakentaa, arvioi Piirainen.

Vallikentän puolen aukon ympärille on asennettu siinä aikaisemminkin olleet kivet. Itse huoltotunnelin koon määritti kaariholvin koko, johon Museovirasto ei antanut koskea. Huoltotunneli on sen kokoinen, että sen läpi pääsee esimerkiksi Toyota Hiacen kokoisella autolla tai henkilöauton vetämällä korkea­kupuisella peräkärryllä.

Vallikentän puolelta huoltotunnelille pääsee ajamalla takakentän ulkorajoille rakennettua tietä, joka rajataan aidalla.

– Huoltotunneli palvelee pesiskauden aikana Haminan Palloilijoita, joka on varustanut huoltotunnelin viereisen kasematin VIP-tilaksi. Bastionin suurissa tilaisuuksissa huoltotunnelia käyttävät huoltokuljetusten ohella myös liikuntaesteiset, sillä Bastionin kaidehissit eivät ole enää käytössä, sanoo Ulla Enamo-Posti.