Ruffen miehistö Haminasta Kotkaan: Susanna Tulokas, kippari Kari ”Ruffe” Nurmi, Jussi Suurnäkki ja Jenna Kotro.

 

Tänään keskiviikkona 29.5. Nurmen kipparoima Ruffe on laskelmien mukaan Inkoossa.

– Miehistöön on eri välisatamissa ilmoittautunut liki 200 halukasta. Haminasta sain miehistökseni mukaan kolme purjehtijaa, kertoi Nurmi.

Suomen Ympäristökeskus on yksi purjehduksen tukijoista. Matkallaan venekunta ottaa merestä näytteitä mikromuovista ja tarkkailee muutenkin meren muovisaasteita.

– Mikromuovia haalimme veneemme perässä vedettävään haaviin.

Nurmen vene Ruffe on valtameret nähnyt 30-vuotias pursi, jolla Nurmi on seilannut Karibian maisemissakin. Uroteoksi voi mainita Huippuvuorten kiertämisen.

Veneellä on mittaa noin 9,5 metriä ja leveyttä 3 metriä.

Haminalainen Susanna Tulokas hyppäsi mukaan jo ensimmäiselle etapille jatkaen vielä Haminasta Kotkaan saakka.

– Meri on minulle tuttu elementti, mutta purjehtiminen on uusi juttu. Klamilasta lähtiessämme keli oli kovin tyyni, mutta Haminasta Kotkaan mennään taatusti pulleilla purjeilla, mietti Susanna Tervasaaren viirejä tarkkaillen.

Ensimmäisiä kokemuksia purjehduksesta läksi hakemaan myös Jenna Kotro, Lappeenrannassa opiskeleva haminalainen.

– Saimaalla olen kerran ollut purjeveneen kyydissä, siinä kaikki, sanoi Jenna odottaen innolla kohti Kotkaa lähtevää purjehdusta.

Ruffen kolmas miehistön jäsen Jussi Suurnäkki tuntee meren metkut jo nuoruusvuosilta.

– Purjelaudalla ole mennyt joskus kovissakin tuulissa. Nyt kokeillaan tätä lajia, ilmoitti Jussi.

  • Slider image
  • Slider image

Tervasaaresta Ruffe miehistöineen läksi koneilla, mutta purjeet nousivat heti veneen ohitettua Rampsin kärjen.

Ruffe vetää merimatkoillaan perässä ikäänkuin troolina haavia, johon mikromuovin pitäis kerääntyä, jos sitä meressä on.

  • Slider image
  • Slider image