Suomi on yhdistysten luvattu maa. Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään rekisteriin on merkitty tällä hetkellä noin 140 000 yhdistystä. Niistä neljännes toimii kulttuurin saralla. Viidennes on urheilu- ja liikuntayhdistyksiä. Tunnusomaista lähes kaikille yhdistyksille on, että ne toimivat pääosin vapaaehtoisvoimin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kymmenes suomalainen on mukana vapaaehtoistehtävissä urheiluseurassa. Määrä on kaksinkertainen eurooppalaiseen keskiarvoon verrattuna. Hyvällä syyllä voi sanoa, että vapaaehtoisten joukko suomalaisessa seuratoiminnassa on todella ainutlaatuinen ja arvokas luonnonvara. Tokkopa edes kaikki lasten vanhemmatkaan ymmärtävät sitä sitoutumisen ja omistautumisen määrää sekä laatua, jota vapaaehtoisten toimitsijoiden porukka seuroissa edustaa.

Seuratoiminnassa mikään tehtävä ei ole vähäpätöinen. Kaikilla on tärkeä roolinsa. Vastuullinen seuratoiminta ei pyöri ilman ohjaajia ja valmentajia, joukkueenjohtajia ja huoltohenkilöstöä, pelituomareita, automiehiä ja -naisia taikka makkaranmyyjiä ja kioskinpitäjiä. Puheenjohtajat, sihteerit ja muut luottamushenkilöt taasen vastaavat seuratoiminnan suunnitelmallisuudesta sekä siitä, että toiminta täyttää kaikki laillisuudenkin edellytykset. Tehtävät eivät lopu ja mitä enemmän vapaaehtoisia on, sitä kevyemmäksi seuran pyörittäminen yksittäiselle henkilölle tulee.

Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että vapaaehtoisten joukkoa olisi jatkossa saatavissa seuroihin samassa määrin, mitä ennen. Viitteitä ja jopa tutkimuksia löytyy siitä, että kiinnostus seuratoiminnan erilaisia tehtäviä kohtaan on hiipumassa. Asiaan olisi hyvä puuttua ennen kuin on liian myöhäistä.

Itse koen niin, että seuratoiminta vapaaehtoistehtävissä on harrastus siinä, missä pesis ja vaikkapa futis on joillekin tai lintujen bongaus ja valokuvaaminen toisille. Harrastuksesta on saatava sopivasti mielihyvän tunteita. Sen parista haetaan samanhenkisiä kavereita ja siellä voi toteuttaa itseään sekä kehittyä.

Ilmapiiri ja henki ovat tärkeitä asioita edellä mainittujen odotusten täyttymiseksi. Harrastusten pariin tulisi olla kiva mennä ja sieltä olisi voitava lähteä hyvällä mielellä. Jos tällaiset edellytykset eivät vapaaehtoistehtävissä toteudu, kiinnostus sammuu.

Seurajohdolla ja seurassa mahdollisesti olevilla palkatuilla toimihenkilöillä on urheiluseurassa luonnollisesti runsaasti tärkeitä tehtäviä. Niiden joukkoon kuuluu kuitenkin edellytysten luominen osaltaan sille työlle, jota hoidetaan vapaaehtoisin voimin. Joskus nimittäin jopa seuratoiminnan tulevaisuus saattaa olla riippuvainen siitä, että vapaaehtoisia löytyy riittävästi eri tehtäviin. Siksi suomalaisen seuratoiminnan ainutlaatuiselle luonnonvaralle, vapaaehtoistyölle, kannattaa antaa ansaitsemansa arvo.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.