Avajaiskulkueessa otettiin myös ilahduttavia irtiottoja. Kulkue kiersi Raatihuoneentorilta Bastioniin.

Avajaiskulkueessa nähtiin kattava kooste ensimmäistä kertaa järjestävän Miekat, Muurit ja Musketit -festivaalin tarjonnasta.

Kulkueessa mukana olivat myös Haminan Naislaulajat ja Haminan Viihdelaulajat, jotka esiintyivät yhteiskonsertissa Raatihuoneen valtuustosalissa lauantaina. Naislaulajien Mervi Leinonen sanoi, että oli positiivisesti yllättynyt, että kulkuetta oli seuraamassa ilahduttavan paljon väkeä.

Avajaiskulkueen jälkeen Mervi Leinonen sovitteli Keskiaikapuodissa asuunsa sopivaa vyötä ja kertoi, että he saavat laulettavakseen myös 1300-luvun latinan-, ranskan- ja englanninkielisiä lauluja.

Hämeenlinnalaisten Mikaela Holmbergin ja Ville Kotosen puodissa oli vöiden ja laukkujen lisäksi myös asusteita ja paljon muuta.

Myyntipaikkavastaava Markus Saarinen kertoi, että ohjelmallisilla markkinoilla myyntipisteitä oli kaikkiaan 26–27.

– Aivan ihana tapahtuma ja hyvää musiikkiakin, kurikkalainen Katri Saarela kehui.

Hän tuli festivaaleille lauantaipäiväksi siskonsa ja lastensa kanssa.

– Olimme vierailulla siskoni luona Tuusulassa ja bongasin facebookista, että Haminassa on tällainen festari, ja pakko se sitten oli tänne lähteä.

Katri Saarela miekkaili lastensa kanssa Bastionin areenalla ja sanoi, että miekkailu on aivan mahtavaa.

– Kaikki tykkäävät. Niin pojat kuin tytötkin.

– Markkinoilta on ostettu koruja ja kiviä. Ostin itsellenikin korvakorut, jotka tarun mukaan tuovat kantajalleen vaurautta, Saarela nauroi.

Historiafestarit tuttuja Tarja ja Jari Auramolle

Hämeen Härkätien varrella Marttilassa asuville Tarja ja Jari Auramolle keskiaikaiset pidot ja markkinat ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Tämä myös näkyi. Tarkkaan suunniteltua sika-annosta jonotettiin Haminan historiafestivaaleillakin. Myös myyntipiste oli pieteetillä rakennettu.

– Puitteet ovat hyvät ja ohjelma on monipuolista, Jari Auramo kehui Haminan festareita.

Hamina on Auramoille tuttu paikka ennestäänkin. Tarja Auramo on kotoisin Ristniemestä.

– Kaikki alkoi Turun keskiaikamarkkinoilta vuonna 1999. Silloin järjestäjät etsivät ensimmäistä kertaa ruokamyyjiä markkinoille. Meillä oli vielä silloin sikatila ja oma teurastamo. Yhteistyössä järjestäjien kanssa mietittiin, minkälainen olisi hyvä annos.

Näin syntyi sika-annos, joka on edelleen ykköstuote, mutta asiakkaiden toiveista rinnalle on lisätty kanaa ja kasvisruokaa asiakkaiden toiveista.

– Rankkaa tämä aina on, mutta atmosfääri ja historia houkuttelee. Tänä vuonna tulee kierrettyä 14 tapahtumaa. Seuraavaksi mennään Saltvikiin Ahvenanmaalle, sitten Tammelaan, Siuntioon, Vantaalle, Hämeenlinnaan ja Taalintehtaalle lokakuun puolella. Joulukuussa käydään vielä Lohjan joulutorilla. Se on viidestoista paikka, missä käydään, mutta se ei ole mitenkään historiallinen tapahtuma.

– Ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapahtumassa ei koskaan tiedä, mitä odottaa. Tänne väkeä mahtuisi enemmänkin, Jari Auramo totesi.

– Pyhtäällä käytiin kaksikin kertaa muutamia vuosia sitten keskiaikatapahtumassa ja siellä oli paljon väkeä.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image

Haminan Naislaulajien Mervi Leinonen sovitteli asuunsa sopivaa vyötä Mikaela Holmbergin (vasemmalla) ja Ville Ketosen Keskiaikapuodissa.

Katri Saarela innostui miekkailemaan Bastionin areenalla tyttäriensä Maijan ja Liisan (takana) kanssa.

Tarja ja Jari Auramo ovat kiertäneet historiafestareita jo vuodesta 1999.

Jari Auramo luonnehti, että työrupeamat ovat aina rankkoja ja savuisia, mutta atmosfääri ja historia kiehtoo.

  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image
  • Slider image