Haminan talousalueen uutislehti

Risteilykesä on takana – mitä jäi?

Viime viikon suuriin mediatapahtumiin lukeutui kahden risteilijäaluksen piipahtaminen Kotkassa.

MSC Meraviglia toi Mussalon satamaan meripäivätorstaina peräti 5 400 pääasiassa saksalaista turistia, jotka sitten bussikuljetuksilla lehahtivat muutamaksi tunniksi 100 kilometrin säteellä lähikohteisiin.

Ristelijäkesän päättänyt kesän viides ristelijä MS Deutschland oli jo monta luokkaa pienempi alus.

Aluksista vieraita riitti Haminaankin asti. Tarjolla olivat vanhat puutalomiljööt, Haminan asemakaavan esittelyä ja aina joku osti haminalaisia tuotteitakin tuliaisiksi. Kun piipahdukselle Haminassa annettiin aikaa enintään pari tuntia, siihen kiireeseen eivät suuremmat hankinnat sopineet.

Risteilyalusten hyysääminen on yhteisen kehitysyhtiömme Cursorin vastuulla. Cursor hoitaa bussit sataman laiturille valmiiksi risteilyvieraille. Kuljetuksen vieraat toki maksavat itse. Paikallisen hyödyn risteilyturistien euroista saa yritys, joka pääsee myymään vieraille tuotteitaan ja palvelujaan.

Laskennallisena arviona on esitetty, että jokainen risteilyvieras tuo kohteeseen 80 euroa, alusten henkilökuntakin 30 euroa kukin.

Arviosummat tuntuvat sivustakatsojasta kovin suurilta, sillä merkittävien palvelujen tarpeessa risteilyvieraat tuskin ovat. Aluksessa heillä on täysihoito ruokineen ja muine tarjoiluineen ja palveluineen.

Joku vieras saattaa haalia kohteista sitten matkamuistoja, mutta kun kohteita samalla risteilyllä on hyvinkin kymmenkunta, matkamuistot lienevät taskukokoa.

Etelä-Kymenlaakson matkailutaseeseen risteilyillä on merkitystä. Tilastoihin tulee komeita lukuja kasvavista matkailuvirroista, mutta tuleeko euroja?

Miellyttäviä kokemuksia tarjonnut pikaristeily saattaa pitkällä aikavälillä tuoda sen tuloksenkin, kun vieras päättää pistäytyä miellyttävässä matkakohteessa uudelleen omalla ajallaan.

Jos näin ei käy, suurimmaksi konkreettisiksi hyötyjiksi jäävät satamayhtiö, joka rahastaa laituri- ja palvelumaksut sekä valtion viranomainen, joka ei tingi euroakaan väylämaksuista.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus

Veikonkone 19.4.- 23.4. klo 18
Previous slide
Next slide