Sanotaan, että Suomi on yhdistysten luvattu maa ja että suomalaiset ovat yhdistysihmisiä. Kun kolme suomalaista kohtaa ja löytää yhteisen asian, sitä varten perustetaan yhdistys. Jos taas yhdistyksen sisällä tulee riitoja, vähemmistöön jäävät perustavat oman ”kerhon”. Siltä todellakin tuntuu. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä on peräti 140 000 yhdistystä ja joka vuosi tulee pari tuhatta lisää.

Yhdistyksillä on ollut ja on edelleen iso ja arvostettu rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Ajatellaanpa vain urheilu- ja liikuntatoimintaa tai muita harrastuksia, ammattiyhdistystoimintaa tai vaikkapa puolueiden järjestökenttää. Yhdistystoiminnan merkitystä ei vähennä sekään, että esimerkiksi urheilu- ja liikuntatoimintaa järjestävät seurojen ohella myös kunnat ja liiketaloudellisin periaattein toimivat yhtiöt.

Olen nuoresta pitäen arvostanut niitä ihmisiä, jotka ottavat hoitaakseen yhdistyksen toimintaan kuuluvia vastuutehtäviä. Sellaisiksi luen niin sääntömääräiset johtokunnan jäsenyydet, toimintaan välittömästi liittyvät ohjaus- ja valmennustehtävät kuin myös lukuisat tukitoimet lippujen ja makkaran myyjiä unohtamatta. Ilman näitä vapaaehtoisia yhdistystoiminta ei pyöri.

Juuri nyt elämme sitä aikaa vuodesta, kun monet yhdistykset pitävät syyskokouksiaan. Niissä päätetään mm. seuraavan vuoden tavoitteista ja toiminnasta sekä tehdään sääntöjen edellyttämät henkilövalinnat. Syyskokous on yhdistyksen jäsenille hyvä foorumi käydä laajempaakin keskustelua yhdistyksen tilasta ja toiminnasta. Erityisen tarpeellista se on silloin, kun yhdistyksen toimintaa kohtaan jäsenistön piirissä on erilaisia, jopa keskenään ristikkäisiä, odotuksia. Yhdistyksessä päätösvalta kuuluu sen jäsenille. Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksessa. Näin asian kuvaa Yhdistyslakikin.

On sääli, jos jäsenistö ei käy oman yhdistyksen kokouksissa. Se ruokkii eriseuraisuutta ja lykkää ongelmien ratkaisua, mikä tarkoittaa aina niiden mutkistumista. Menkää siis hyvät ihmiset omien yhdistystenne jäsenkokouksiin. Tuokaa niissä omat ajatuksenne avoimesti esille ja olkaa aktiivisia yhteisten päätösten syntymiseksi.

Yhdistyksissä enimmät päätökset tehdään yksinkertaisella enemmistöllä. Siis se kanta, jolla on takanaan enemmän kuin puolet kokouksessa läsnäolevista, voittaa. Hyvään yhdistyskulttuuriin ei kuitenkaan kuulu vähemmistöön jääneiden henkilöiden ja mielipiteiden unohtaminen taikka vähättely. Jokainen jäsen mielipiteineen on yhdistyksen tärkeä voimavara.

Yhdistykset kaipaavat yhä enemmän niitä jäseniä, jotka – sen lisäksi, että osallistuvat yhdistyksen toimintaan aktiivisesti – ovat myös aktiivisesti paikalla silloin, kun yhdistyksen toiminnasta ja tavoitteista päätetään – ihan oikeita yhdistysihmisiä.

Kalevi Suortti

Kirjoittaja asuu Espoossa, mutta on kotoisin Vehkalahdelta.